Ken Keseyn romaaniin perustuva, ajoittain loistavia elokuvia suoltavan Milos Formanin ohjaama Yksi lensi yli käenpesän voitti 5 Oscaria ja on yksi elokuvahistorian suuria klassikoita. Ja syystäkin. Hyvän elokuvan tunnistaa muun muassa siitä, että sen voi katsoa uudelleen ja uudelleen. Tämä on malliesimerkki sellaisesta elokuvasta.
On vuosi 1963, paikkana Yhdysvallat. R.P. McMurphy on pistetty vankilaan ala-ikäisen kanssa makaamisesta ja siellä hän on käyttäytynyt villisti, joten hänet siirretään mielisairaalaan tutkittavaksi. McMurphy on toisaalta laiska ja uhkarohkea rettelöitsijä, mutta toisaalta myös maailman siistein tyyppi. Hän tapaa mielisairaalassa kymmenittäin kiinnostavia tyyppejä ja nousee koko osaston henkiseksi johtajaksi. Osastolla on kahdeksantoista miestä, joista kahdeksan on jo vakavasti sairaita ja eivät välitä muista ihmisistä, mutta muihin kymmeneen McMurphy tekee lähtemättömän vaikutuksen. On änkyttävä, äitiänsä pelkäävä Billy Bibbit, lyhyt ja hidasälyinen Martini, vaimonsa uskottomuutta epäilevä joskus loputtomaan selitysvyöryyn laukeava Harding sekä lapsellinen Charlie Cheswick. Henkilöhahmot ovat loistavasti kirjoitettuja ja he ovat elokuvan kantava voima.
Täytyy sanoa, että Jack Nicholson tekee R.P. McMurphynä yhden elämänsä roolisuorituksen, varmaankin jopa parhaimman. Hän on niin viihdyttävä, hauska ja karismaattinen, että se parantaa jo ennestään loistavan elokuvan laatua huomattavasti. Ei ihme, että mies palkittiin suorituksestaan Oscarilla. Silti, vahvoja roolisuorituksia on silti muillakin. McMurphyn päävihollista, sairaanhoitaja Mildred Ratchedia esittävä Louise Fletcher tekee hyytävän roolisuorituksen. Ratched on niin eleettömän sieluton ja paha kuin voi olla. En ole varma tietääkö hän, miten harmillisia ja vaarallisia hänen metodinsa ovat, mutta todellinen bitch on kyseessä. Myös Chief-nimistä intiaania esittävä Will Stanton on loistava.
Yksi lensi yli käenpesän on lopulta hyvin surullinen elokuva, sillä siinä hyvä ei selviä totalitaristisesta vallankäytöstä. Sähköshokkihoidot, pelottelulla aiheutettu erään potilaan itsemurha sekä kiellot, jotka estävät potilaiden vilpittömän hauskanpidon, ovat vihastuttavaa katsottavaa. Mikään ei ole niin masentavaa, kuin se että hyviltä ihmisiltä kielletään vapaus. Onneksi asiat ovat jotenkin parantuneet. Ovat ne hullutkin ihmisiä, sanoo tämä elokuva. Joskus parempia kuin selväjärkiset.
nimimerkki: Nelisilmä
