Kyseessä on alkuperäinen versio. Dupattua kehoitan suosiolla välttämään.
Suosikkiohjaajani Tim Burtonin uusin oli aiheuttanut ainakin itselleni hyvin ristiriitaisia odotuksia. Nimekäs tekijäkaarti, Burton, Danny Elfman ja Johnny Depp kun eivät yhteistyössä olleet vielä kertaakaan epäonnistuneet. Toisaalta elokuva, joka perustuu lastenkirjaklassikkoon, ei ole vielä kertaakaan ollut oikeasti hyvä (kuten esimerkiksi Mike Myersin pohjanoteeraus elokuva Katti). Ristiriitaista ilmapiiriä sekoitti myös Gene Wilderin 1970-luvun version osoittautuminen ihan hyväksi.
Noh, ongelma tuli ratkaistua sitten kun läksin suklaalevysen ja karkkipussin kanssa iki-ihanan elokuvateatteri Rion saliin. Sali pimeni ja alkutekstien syöksähtäessä kankaalle luottamukseni koki yhtäkkiä suuren nousun.
Elokuva kertoo siis Jali-pojasta, joka asuu köyhän perheensä kanssa ikälopussa talossa keskellä kylää, jossa sijaitsee myös maailman suurin, mutta samalla salaperäisin suklaatehdas, jonka omistaja Willy Wonka on ollut linnoittautuneena sen sisään jo erittäin pitkän ajan, jolloin kukaan ulkopuolinen ei myöskään ole sen sisään astunut. Mutta eräänä päivänä Wonka lähettää ilmoituksen, jossa hän kertoo laittaneensa viisi kultaista lippua suklaapatukoihinsa, jotka oikeuttavat sisään pääsyyn tuohon mysteeriseen tehtaaseen. Kuinka ollakkaan, Jali on yksi heistä.
Elokuva perustuu siis edesmenneen Roald Dahlin klassikkokirjaan, joka ei ole ajan saatossa menettänyt yhtään tehojaan. Täytyy vain sanoa, että Burton oli todellakin oikea mies ohjaamaan tätä elokuvaa.
Elokuva oli ristiriitaisista odotuksistani huolimatta positiivinen yllätys, sillä en muista vielä tänä vuonna elokuvissa nähneeni yhtään elokuvaa, joka olisi saanut minut yhtä hyvälle tuulelle. Burtonin ohjaus toimii tälläkin kertaa erinomaisesti ja visuaalisesti elokuva on suorastaan häikäisevän upea, jopa aikuiskatsojalle.
Tälläkin kertaa Burtonin kuvaa sävyttää Danny Elfmanin musiikki, josta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen artikkelin: niin uskomattomia, puoli-ironisia, melodisia, ja kuumia rytmejä ei ole varmaan kukaan ikinä pystynyt luomaan. Musiikki tuo mieleen jopa 1960-luvun lopun psykedeelisen rockin, vaikkei sitä olekkaan. Jos pidit Saksikäsi Edwardin goottisista rytmeistä, saat toki niitäkin, mutta elokuvan muutamat kappaleet tulevat sinulle täytenä, mutta huumaavana yllätyksenä.
Jälleen kerran kehuja kerää myös Johnny Depp, jonka roolisuoritus voittaa jopa mielestäni loistosuorituksen 1970-luvun versiossa tehneen Gene Wilderin. Deppin Wonkan ihmeelliset vertaukset Michael Jacksoniin ihmetyttävät minua, onko jollain oikeasti tarkoituksena keksiä Deppistä mitä tahansa haukuttavaa? Itselleni mitään tuollaista ei tullut mieleenkään.
Muutkin näyttelijät hoitavat homman kotiin, jopa lapsinäyttelijät keräävät tällä kertaa kehuja, paitsi mitä nyt Jalin näyttelijä ei ole mitään maailman mielekkäimpiä kasvoja, mutta se ei kuitenkaan estä hahmon kasvamista sympaattiseksi persoonaksi.
Kaikin puolin elokuvassa on lähes kaikki kohdallaan. David Kellyn, Helena Bonham Carterin ja Missi Pylen roolisuoritukset ansaitsevat erityismaininnan. Myös vanhan kunnon Christopher Leen näkeminen ilahduttaa vahvaa kauhufania.
Juonellisesti Jali ja suklaatehdas oli myös posiitivinen yllätys, jos sitä vertaa esimerkiksi Gene Wilder -version pienimuotoiseen ja mielestäni hieman epäonnistuneeseen käsikirjoitukseen. Muutamia hieman pitkäksi venähtäneitä kohtauksia löytyy, mutteivat ne paljon kokonaisuutta häiritse. Sanoma ei jää epäselväksi, mutta mitä on haluttu sanoa esimerkiksi Umppa-Lumpilla, voi jokainen muodostaa tulkintansa. Moniulotteinen teos siis.
Kokonaisuutena Jali ja suklaatehdas on taattua Burtonia, visuaalisesti upeassa paketissa oleva moniulotteinen ja muhkea satu, joka sopii kaikille, vaikka ihan pikkulapset kannattaakin kotiin jättää. Vanhempien katsojien ei kannata säikähtää elokuvaa muka lapsille suunnattuna, koska siitä ei todellakaan ole kysymys, vaan Burtonille tyypillisestä Fantasian asuun puetusta, kantaaottavasta, huumorilla sävytetystä seikkalusta, jossa on mukana hyviä pointteja yhteiskunnasta. Mikäli pidit muista Burtonin elokuvista, tulet varmasti pitämään tästäkin. Muidenkin kannattaa ilman muuta kokeilla. Suosittelen.
nimimerkki: Sano mitä sanot
