Vuonna 2002 ilmestynyt Blue Crush kertoo nuoren surffitalentti Anne Marien (Bosworth) valmistautumisesta suureen näytönpaikkaan, Pipelineen. Teini-ikäisenä häikäisevää potentiaalia vesilaudan päällä esittänyt vaaleaverikkö kärsii kolme vuotta sitten liki kuolemaan johtaneen onnettomuuden jättämistä traumoista, jotka perinteisesti ovat esteenä ammattilaiseksi nousemisessa. Anne Marie huolehtii perhesotkujen vuoksi 14-vuotiaasta pikkusiskostaan yhdessä kahden parhaan ystävättärensä ja kämppiksiensä Edenin (Rodriguez) ja Lenan (Lake) kanssa. Kuvioihin ilmestyy myös komea amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, joka tarjoilee köykäisiin oloihin tottuneelle pääprinsessalle glamouria ja kesäromanssin tynkää.
Tarina on hyvin perinteinen vaikeuksien kautta voittoon kertomus ja perustuu Susan Orleanin kirjoittamaan lehtiartikkeliin Mauin surffaritytöistä. Lizzy Weiss työsti jutusta elokuvan stoorin, tarkoituksenaan tuoda esille myös naisten osaamista tässä miesten hallitsemassa urheilulajissa, joka monelle elämäntavastakin käy. Elokuvan lopullisen käsikirjoituksen Weiss työsti ohjaaja John Stockwellin kanssa, joka vuonna 2005 ohjasi samantyyppisen merimaailmaan sijoittuvan Pinnan alla sukellusrainan.
Juonensa puolesta Blue Crush ei yllätyksiä tai hienouksia tarjoile, mutta Stockwellin näkemys merellä tapahtuvista kohtauksista tekee tästä kertakatsomisen arvoisen tekeleen. Mikäli pidit Pinnan alla elokuvan silmiä hivelevän kauniista vedenalaisista maisemista, tyydyttävät nyt aallontyrskeet merikaihoisat tarpeesi. Erityisesti pidin siitä, kuinka surffaaminen tuodaan elokuvassa esille. Sitä ei kuvata helppona ja mediaseksikkäänä lajina – kuten yleisajatus monella on – vaan sen vaativuus ja vaarallisuus tuodaan katsojan tietoisuuteen. Esimerkkinä kohtaus, jossa Anne Marie opettaa pelinrakentajaheilaansa lajin pariin, voi kotisohvalla oikeasti tuntea itsekin hengästyvänsä aaltojen läpi meloessa. Stockwell omaa silmää tämänkaltaisiin teoksiin.
Kauniita naisia leffassa riittää, mutta yleisilme pidetään säädyllisenä, eikä baywatch-tyylisiin hidastusotoksiin hölskyvistä hunajameloneista sorruta. Turha siis odottaa tirkistelyelokuvaa, vaan fokus pidetään tiukasti asiassa ja draamansävytteisenä. Tekijät olivat raahanneet kuvauksiin mukaan surffareita oikeasta elämästä, ja kaikesta tekemisestä paistoi läpi, että tästä oltiin haluttu tehdä mahdollisimman oikean kuvan lajista antava piirros. Onnistumisesta on vaikea sanoa juuta tai jaata, kun henkilökohtainen kokemus rajoittuu lähinnä penskana uimahallissa kellukelautojen päällä pysymiseen.
Näyttelijöistä ei ole mitään negatiivista kerrottavaa. Kate Bosworth vetää onnistuneen pääroolin ja Michelle Rodriguez ei lyö tällä kertaa kenenkään nenää poskelle. Kokonaisuudessaan Blue Crush on keskitason urheiludraama, joka ei kuitenkaan tarjoa genreeseensä mitään uutta ja ihmeellistä. Sopii katsottavaksi kaikille lukutaidon omistaville, ja lajista kiinnostuneet saavat varmasti puristettua elokuvasta loputkin mehut irti.
