Kolmas Maailmansota on käyty. Harvat eloonjääneet piileskelevät maan alla. Jotkut heistä ovat vankeja, joilla tehdään kokeita. Tiedemiehet ovat oppineet että ajassa olevan reiän avulla on mahdollista lähettää lähettiläitä tulevaisuuteen ja menneisyyteen hakemaan apua muista ajoista nykyhetken pelastamiseksi.
Mies (Janich) on valittu kokeeseen, koska hänen mielessään on äärimmäisen voimakas mielikuva kuolevasta miehestä ja pelästyvästä naisesta (Chatelain). Koe käynnistyy, miehen muistot auttavat häntä pysymään järjissään ja hän lopulta pääsee menneisyyteen. Hän kohtaa naisen ja heidän välilleen kehittyy suhde. Koe onnistuu ja hänet lähetetään tulevaisuuteen. Sekin onnistuu ja miehelle tarjotaan turvapaikkaa tulevaisuudesta. Hän haluaa menneisyyteen ja ajan kehä muodostuu täydeksi.
Chris Markerin kuuluisa Kiitorata on visuaaliselta ilmeeltään mustavalkoinen ja liikkumaton. Eikä pelkästään liikkumaton kuvaannollisesti vaan myös oikeasti. Yhtään liikkuvaa asiaa ei ole yhdessäkään kuvassa ellei pientä panorointia tai zoomia lasketa. Dialogia ei ole ja ainoa varsinainen kertoja on lakoninen selostus. Minimalismi ja kaunis kuvasto kuitenkin luovat voimakkaan ja tunteellisesti voimakkaan teoksen.
Hieno elokuva. Epätavallinen, kaunis ja traaginen kaikkien kauniiden romanttisten draamojen tapaan. Ainoa syy minkä takia se ei voi saada täyttä viittä pistettä on totuttautumista vaativa kerronta, joka kylläkin allekirjoittaneelle ei tuottanut vaikeuksia.
nimimerkki: Jurpo
