John Carpenterin läpimurtoelokuva Hyökkäys poliisiasemalle on nimetty pahasti spoilaavasti. Los Angelesilaiset rikollisjengit ovat vahvempia kuin koskaan eikä poliisilla ole paljoakaan mahdollisuuksia heitä vastaan. Jengit ovat valmiita taistelemaan viimeiseen asti, pienimmästäkin tekosyystä. Kun jengien tappaman pikkutytön isä pakenee tyttärensä tappajia viimeistä päivää toiminnassa olevalle poliisiasemalle, alkaa painajaismainen piiritys näkymättömissä olevaa vihollista vastaan. Aseman vähäiset puolustajat joutuvat liittoutumaan paikalla sattumalta olevien kuolemaantuomittejun vankien kanssa ja toivovat että apujoukot tulisivat paikalle ennen kuin on liian myöhäistä.
Juoni on siis aika suora. Se on tarkoituksellisen yksinkertainen ja suoraviivainen, muttei kuitenkaan liian simppeli. Alussa jännitystä kasvatetaan taitavasti toisiinsa näennäisen liittymättömien tapahtumien myötä. Tiivistynyt jännitys huipentuu lopulta piiritykseen, joka on ihan jännittävä ja taitavasti rakennettu. Valitettavasti tässä kohtaa mukaan astuu elokuvan ainoa suuri ja kiusallisen merkityksellinen puute: jännittävämmänkin tunnelman asetelmasta olisi saanut aikaan. Nyt meininki muistuttaa liiaksi ampumarataa, jossa rosmot pongahtelevat ylös ja poliisit ampuvat kohti. Carpenter ottaa asetelmasta kaiken irti vasta lopussa, kun puolustajien tilanne käy entistä epätoivoisemmaksi.
Tekninen toteutus on komea tämän ikäiseksi ja budjettiseksi elokuvaksi. Los Angelesin aurinkoiset ja puiden reunustamat korttelit luovat mielenkiintoisen leppoisan miljöön kun päähenkilöt käyvät täyttä sotaa verenhimoisten rikollisten kanssa. Carpenterin ohjaus on hyvä ja elokuva etenee juuri oikealla tahdilla. Carpenterin musiikit ovat aika mitäänsanomattomia mutta ihan toimivia. Pääroolissa patsasteleva Austin Stoker ei ole kummoinenkaan näyttelijä, mutta Napoleon Wilson -nimisenä rikollisena hääräilevä Darwin Joston vakuutti vähäeleisellä karismallaan.
Hyökkäys poliisiasemalle on minimalistinen jännityselokuva, jossa toimintaa on riittämiin. Pieniä puutteita elokuvassa tosiaan on ja kuten sanottu, aiheesta olisi saanut paremmankin leffan. Tällaisenaankin se on kuitenkin toimiva ja viihdyttävä pätkä, jonka jaksaa katsoa useammankin kerran.
