Aki Kaurismäki, tuo patonkia syövien baskeripäiden, eli fransmannien rakastama suomalaisohjaaja todellakin ansaitsee kaiken saamansa arvostuksen. Calamari Unionin käsikirjoitus oli yhden A4-paperin mittainen ja Kaurismäki kirjoitti dialogia sitä mukaa kun elokuvaa kuvattiin. Budjettikaan ei ollut suuri, mutta se ei oikeastaan näy elokuvassa ollenkaan.
Viisitoista Frank -nimistä miestä yhden Pekan kanssa päättävät yhdessä lähteä Kalliosta Eiraan etsimään parempaa elämää. Matkalla tietenkin sattuu ja tapahtuu, ja asiat joita sattuu ja tapahtuu ovat erittäin mielenkiintoisia. Idea itsessään on kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin kutkutteleva ja se todellakin saa ansaitsemansa mestarillisen toteutuksen.
Kaurismäen lahjoista ohjaajana saatiin pientä esimakua herran esikoisessa, Rikoksessa ja Rangaistuksessa, mutta Calamari Union todistaa parhaiten ohjaajan suurenmoista tyylintajua. Elokuvan tekeminen mustavalkoiseksi oli erinomainen ratkaisu, eikä kukaan tämän nähnyt voisi edes kuvitella elokuvaa värillisenä. Vaikka budjetti oli pieni, se ei todellakaan estänyt Kaurismäkeä tuomasta kankaalle huikean kauniita kuvia Helsingistä.
Dialogi on kirjoitettu elokuvaa tehdessä, mutta sitä ei tosiaankaan huomaa, sillä sanavalinnat vaikuttavat erittäin tarkasti etukäteen mietityiltä. Dialogi ei ole pelkää kirjakieltä, vaan se yhdistelee kirja- ja puhekieltä, ja se on yllättävän napakkaa. Frankit nakkailevat vähän väliä jäätäviä one-linereitä, jotka ovat erittäin hupaisia. Dialogin ohella myöskin soundtrackissä on onnistuttu mainiosti. Rennot rocksoundit kohottavat tunnelmaa aina noin puolella, ja se jos mikä on hieno asia.
Casting on yksi kovimpia (ellei kovin) suomalaisen elokuvan historiassa. Jokainen elokuvassa näytellyt henkilö on jollain tapaa kansan rakastama henkilö 80-luvulla. On Pirkka-Pekka Peteliusta, on Matti Pellonpäätä ja on Pate Mustajärveä. Vaikka vain muutama elokuvan näyttelijöistä on oikeasti ammatiltaan näyttelijä, yllätyin suuresti herrojen taidoista näytellä. Tosin, näyttelemiseen riittää se, että osaa olla jäätävän ‘cool’, jotta svengaava ja hupaisa meininki välittyy katsojalle. Minimivaatimuksena on komeat kasarihiukset, tyylikkäät vaatteet ja aurinkolasit.
En voi sanoin kuvata, kuinka rakastan tämän elokuvan mustaa huumoria. Se on jotain ihan käsittämättömän hauskaa, ja jotain sellaista, joka jaksaa naurattaa aina ja aina uudelleen. Frankit ilmestyvät milloin mistäkin, eikä katsoja voi mitenkään arvata etukäteen tapahtumien kulkua. Erikoiset ratkaisut ovat hupaisuudessaan komediamaailman ehdotonta eliittiä. Kaurismäki tekee mitä lystää, ja voin vain kuvitella sitä letkeää meininkia, joka tätä elokuvaa tehdessä on ollut. Tämä äärimmäisen hyväntuulinen yhteishenki oikein paistaa elokuvasta, ja se saa joka kerta ilon liekin syttymään sydämessä.
Kokonaisuudessaan kyseessä on ainutlaatuinen elokuva, joka on varmasti ikimuistoinen kokemus. Ja jos elokuvasta ei pidä, voi ainakin todeta tyylin olevan kohdillaan. Calamari Union pääsee tavoitteisiinsa, eli rentoon menoon ja ratkiriemukkaaseen huumoriin. Armotonta sekoilua ja mielyttävää ilmapiiriä – sitä tämä elokuva on.
