Laadukkaita suomalaisia dokumentteja nähtiin viime vuonna elokuvateatterissa asti. Niin hienoja kuin leffat olivatkin, ei niitä varsinaisiksi feel good -tarinoiksi voi sanoa. Miesten vuoro, Reindeerspotting, jopa henkilökuva Vesku pohjasi perisuomalaiseen melankoliaan. Tällä kertaa teattereihin saadaan hyväntuulinen ja sympaattinen romanttinen dokumentti, Sinkkuelämän säännöt. Vaan eivätpä ole tekijätkään syntyperältään melankolisen maamme kasvatteja.
Tonislav Hristov on bulgarialainen elokuvaohjaaja, joka nai suomalaisen naisen 2000-luvun alussa ja asettui sitä myöden Helsinkiin. Muutama vuosi myöhemmin liitto kariutui. Sinkkuelämän säännöt kertoo Tonislavista ja miehen kavereista Zoranista, Kirilistä ja Hristiyanista, jotka ovat kaikki pettyneet rakkauteen omilla tavoillaan. Tonin tavoin yksi käy läpi avioeroa, toinen ei pitkiä suhteita harrastakaan ja kolmas kosii jatkuvasti pitkäaikasta tyttöystäväänsä, mutta saa pakit joka kerta. Miehet eivät todellakaan jätä kiveäkään kääntämättä rakkauden metsästyksessä; naisia isketään baareista ja festareilta, kotibileistä ja sinkkusulkiksesta. Lähes kaikki naiset käyvät; tummat, vaaleat, vanhat, nuoret, varatut ja humalaiset. Välillä miesten naisjahti saa ainakin xx-kromosomiparin edustajan mielestä lähes epätoivoisia mittoja; puhelinnumeroita yritetään metsästää korneilla iskurepliikeilla kuntosalin personal trainerilta ja vaatekaupan myyjältä. Missä nainen, siellä mahdollisuus.
Turhamaiselta naisjahdilta kuulostava deittailu ei kuitenkaan ole niin kamalaa kun miltä se saattaa kuulostaa. Miehet ovat ennen kaikkea sympaattisia ja hauskoja kavereita etsimässä rakkautta; eivät mitään sen kummempaa kuin kukaan muukaan. Dokumenttiin on selvästi haettu lisäpontta suunnittelemalla sinkkusulkisten kaltaisia tapahtumia, mutta mistään sen tarkemmasta käsikirjoittamisesta ei näy jälkiä. Elokuva muistuttaa nimensä mukaisesti sitä toista Sinkkuelämää. Kun vähäpukeiset kaverukset kikattavat kuntosalin pukkarissa yhden soitellessa vaatekaupasta pokaamalleen myyjälle, tulee mielee eräiden tv:stä tuttujen newyorkilaisten naisten sinkkuilu.
Sinkkuelämän säännöt raottaa verhoja kahteen mieleenkiintoiseen ja ainakin allekirjoittaneelle melko vieraaseen maailmaan; muualta muuttaneideen arkeen Suomessa ja sinkkumiesten elämään. Olen pitkään kaivannut eri etnisyyksistä tai kulttuureista lähtöisin olevien tuottamaa taidetta ja kulttuuria suomalaiseen valtavirtaan; tässä hieno pelinavaus monikulttuurisemmalle Suomelle. Miehiltä myös löytyy sellaisia ajatuksia esimerkiksi suomalaisista naisista, mitä ei täkäläisiltä kaksilahkeisilta todennäköisesti kuulisi. Vähän saa suomalaisena taas myös myötähävetä; jos eivät ole kaunista katsottavaa suomalaiset humalassa örveltävät miehet, eivät sitä ole naisetkaan.
Sinkkuelämän säännöt ei mene syvälle alitajuntaan kuin Miesten Vuoro tai herätä ajankohtaista keskustelua kuin Reindeerspotting, mutta tarjoaa puolitoista tuntia hyväntuulista, viihteellistä dokumenttia aiheesta, joka tavalla tai toisella todennäköisesti koskettaa jokaista pallontallaajaa. Vaikka miehet tuntuvat viettävän hauskaa ja hassuttelevaa sinkkuelämää, näkyy taustalta jotain muutakin; todellista tarvetta toiseen ihmiseen. Siihen on vaikea olla samaistumatta.
