Aivan liian kauan sitten Hollywoodistakin löytyi vielä tyrmistyttävän yksilöllisiä ja kapinamielisiä elokuvantekijöitä, kauan ennen nykypäivän yleisön henkistä selkärankaa madon lailla kalvavia ylettömän konformistisia poliittisia muotivirtauksia. Meidän aikanamme joka toinen valtavirran elokuva tuntuu vain toistavan kilpailijoidensa eleitä ja repliikkejä vuodesta toiseen; milloin kyse lieneekin suoranaisesta jatko-osasta, milloin taas yhdestä sen ja sen aiheen lukemattomasta remakesta. Viimeisintä supersankarimuodin edeltäjäänsäkin rappioituneempaa ja väsähtäneempää aaltoa todistaessa tuntui kuin rutiiniinsa kyllästyneiden tekijöiden kiveksetkin olisivat jo suosiolla halunneet vetäytyä täysin tarpeettomina takaisin vatsaan ja vauvatilaan. Katsojaparka on ainakin toistaiseksi kyennyt välttämään vallitsevaa kulttuurista vegetatiivista tilaa yksinkertaisesti katsomalla vanhoja klassikoita tai vain sulkeutumalla itseensä.
Espanjalais-ranskalaisten tekijöiden Unicorn Wars on tässä harmittavassa maailmantilanteessa raikas tuulahdus jotain uutta ja erilaista: pitkästä aikaa elokuva, joka näyttää, kuulostaa ja tuntuu enemmän ihmisen kuin kolmivarvaslaiskiaisen tai perusteellista rasvausta kaipaavan teollisuusrobotin hengentuotokselta. Unicorn Warsia katsoessa saattaa hienostuneempi sielu kokea mukavia flashbackejä ysärivuosien estottomammilta animaatiovuosilta sekä Ralph Bakshin kaltaisen kieroutuneen kulttitaiteilijan varhaisvuosien kielletyistä hedelmistä, joilla vielä vanhaan hyvään aikaan oli lupa näyttää rupista hanuria koko pystyyn luutuneelle kulttuuri-instituutiolle. Hugojen ja Pedrojen joka suuntaan pystyssä pönöttävä latinokeskisormi sai melkein allekirjoittaneenkin liikuttuneeksi kyyneliin asti silkasta groteskista nostalgiasta.
Aikojen alussa värikkäät halinallet saivat jumalallisen ilmoituksen ja perustivat sivilisaation ihkuun taikametsään. Samaisessa korvessa asustavat yksisarviset eivät kuitenkaan pitäneet elintilaansa tärvelevistä nalleista, joten nämä päättivät ajaa mokomat tiehensä ja tappaa loput varoitukseksi muille. Vuosisatoja myöhemmin halinallet kertovat yhä tarinaa paratiisista karkotuksesta sekä pahoista yksisarvisista, modernin ajan Amerikkaa muistuttavassa maailmassa asustavat nallekarhut valmistautuvat ratkaisevaan pyhään sotaan ja reconquistaan ikiaikaista vihollistaan vastaan. Pyhien tekstien mukaan viimeisen yksisarvisen surmaaminen ja tämän veren juominen tulee palauttamaan kauneimman ja pyhimmän olennon nallekarhujen maailmaan. Kyseessä on toisin sanoen “filmatisointi” kaikkien maailman päiväkotien hiekkalaatikoilla käydyistä “jos Barbi ja Turtlesit tappelis” -väitteilyistä.
Unicorn Warsin päähenkilöitä ovat kaksi veljestä: toinen veljistä on turhamainen sininen nalle, joka vihaa ylipainoista ja tyttömäistä punaista veljeään. Veljistä egoistisempi oli lapsena isänsä suosikki, heikompi ja pelokkaampi taas äidin silmäterä. Kateellinen sininen veli surmasi äitinsä myrkyllä, mutta lopulta salattu syyllisyys ja tietoisuus omasta raadollisuudesta ajoi tämän yhä syvemmälle Voiman pimeämmälle puolelle ja hulluuteen. Tarinan kuluessa punainen nalle ystävystyykin yksisarvisten kanssa sodassa silpoutuneen sinisen samalla edelleen fanatisoituessa ja noustessa yhä korkeampiin asemiin nallekarhujen armeijassa. Vietnamin sodasta ja Raamatusta ammentavassa tarinassa heikointa antia taisikin olla lähinnä monitulkintainen lopetus, sillä tekijöiden alusta asti hypettämässä kataklystisessä mullistuksessa ei mielestäni lopulta nähtykään aivan odotuksia vastaavaa spektaakkelia.
Periaattteessa Unicorn Wars on käsittämättömän pöhkö ja lapsellinen leffa, mutta mielestäni latinotekijöiden työnäytteen sanoma ehdottomasti oikeuttaa tällaisenkin teoksen olemassaolon. Moni näyttäisi esimerkiksi tulkinneen Unicorn Warsin yksinkertaisesti uskontoja ja oikeistokonservatiiveja kritisoivaksi sodanvastaiseksi animaatioksi, mutta omasta mielestäni Unicorn Wars menee kritiikissään vielä askelen pidemmälle toteamalla rauhaan ja rakkauteenkin vannovien aatteiden johtavan äärimmäisyyksiin mennessään täsmälleen samaan lopputulokseen. Erityistarkasteluun voisi ottaa melkein minkä tahansa oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon tähtäävän liikkeen sekä osoittaa Black Lives Mattersin riehujien aiheuttamiin miljardivahinkoihin sekä kuolleisiin sivullisiin, niin ikään vahinkoa ja vainajia aiheuttaneiden radikaalimpien ympäristöaktivistien sikailuihin tai vaikkapa viime aikoina Amerikassa puhuttaneisiin ampumistapauksiin, jotka vaikuttaisivat saaneen kipinänsä tiettyjen sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavien piirien vainoharhaisimpien hörhösektioiden väkivaltakiihotuksesta. Ihmisen saa pois viidakosta, muttei viidakkoa ihmisestä.
Toisin sanoen pidän ainakin henkilökohtaisesti Unicorn Warsin asenteesta ja toteutuksesta, mielestäni kyseessä on oikein reipas ja osaavista käsistä lähtenyt näkemyksellisempi satiirinen sotaelokuva kaikille hiekkalaatikkosotia päiväkodissa harrastaneille entisille ysärilapsille. Oikeastaan mielipiteeni tuskin tulee yllätyksenä kenellekään samojen tekijöiden [movie]PSYCHONAUTS, THE FORGOTTEN CHILDREN[/movie]istä kirjoittamani ylistävän arvostelun lukeneelle. Alberto Vazquez on omaan makuuni jo pitkään ollut yksi eurooppalaisen animaation helmistä ja suurista lupauksista, enkä vieläkään ole valmis pyörtämään kantaani. Tällä kertaa Vazquez meni vielä askelen pidemmälle tuottamalla aiheesta ilmaisen nettipelin jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle pikku kapinalliselle. Ei Hollywoodissa tällaisia elokuvia tehdäkään!
