Kansainvälisestikin palkittu findie-elokuva Graffiti meissä sai itsenäisen jatko-osan Mitä meistä tulin muodossa. Miika Ullakko (ohjaaja, käsikirjoittaja, pääosan näyttelijä ja paljon muuta) on tehnyt uskomattoman kolmen vuoden projektin. Lopputulos on lyhyesti sanottuna hieno. Jokainen voi yrittää kuvata Canon hv20-kameralla Finnkinon esitykseen päätyvän leffan – ilman alan koulutusta. Voin sanoa, ettei se tapahdu noin vain.
Elokuvan tarinasta hyvän käsityksen saa DVD-julkaisun takakannesta: “Oletko miettinyt mitä vanhoille koulukavereillesi kuuluu? Oletko miettinyt, että tällä hetkellä telkien takana istuva, entinen vierustoverisi saattaa yhä edelleen pitää sinua ainoana oikeana ystävänään? Oletko miettinyt, että ihastuksesi on saattanut kaikki nämä vuodet ajatella samoin sinusta, eikä itsekään ole vielä löytänyt kunnollista elämänkumppania? Oletko miettinyt, että ellei jo olisi aivan liian myöhäistä, kiusattu tekisi kaiken toisin?
Mitä meistä tuli on elokuva luokkakokouksesta. Se on elokuva niistä kolmesta voimasta, jotka saavat lapsuudenajan ystävät vuosien jälkeen, seurauksia kaihtamatta, kohtaamaan toisensa sekä menneisyytensä: pelko, rakkaus ja kiitollisuudenvelka.”
Elokuvan tarina on moniulotteinen. Se vuorotellen sekä naurattaa, että itkettää. Käsikirjoitus on syntynyt armeijan harmaissa – paikassa, joka yleensä tappaa ihmisen viimeisetkin luovuuden rippeet. Näin ei kuitenkaan ole käynyt Mitä meistä tulin kanssa. Yön pimeinä tunteina on Ullakon mukaan syntynyt jopa niin herkkää tekstiä, että aamulla on suorastaan hävettänyt. Tarinalliset heikkoudet liittyvät tietyissä tilanteissa tapahtuviin ylilyönteihin. Tarkemmin en näistä kohdista spoilerivaaran takia kerro.
Myös näyttely on suurimmilta osin uskottavaa. Muutamia heikkoja suorituksia löytyy sivurooleista, mutta näin tapahtuu usein ammattituotannoissakin. Sen sijaan neljä tärkeintä hahmoa: Jake (Ullakko itse), Eerika (Maria Uusikylä), Toni (Olli Similä) sekä Pelle (Jere Laukkanen) suoriutuvat paikoitellen uskomattoman hienosti. Etenkin Laukkasen roolisuoritus vaativassa roolissa on jäänyt mieleen. Myös pahista näyttelevä Miroslav Laur onnistuu kelvollisesti.
Teknisestikin elokuva on onnistunut käytössä olevaan välineistöön nähden hyvin. On kuitenkin selvää, että miljoonabudjetin elokuviin tottuneet näkevät heikkouksia tällä saralla. Esimerkiksi mainittakoon, että muutamia vesipisaroita esiintyy kameran linssissä, kuva ei ole yhtä terävää kuin DVD:llä yleensä ja äänet ovat stereona. Tekniikka on kuitenkin niin hyvällä tasolla, ettei se kenenkään elokuvaelämystä pääse haittaamaan. DVD:n extroista löytyvä making-of dokumentti näyttääkin monia kekseliäitä ratkaisuja, joilla on saatu halvalla lähes ammattimaisen näköinen lopputulos.
Yksi leffan hienoista elementeistä ovat Arttu Wiskarin laulut. Etenkin kappaleet: “Huuto hiljainen”, sekä “Tuhkaa ja ikävää” sopivat elokuvaan loistavasti. Jälkimmäisen Arttu konkreettisesti esittää bändeineen risteilyllä tapahtuvassa luokkakokouksessa, jonne elokuvan tapahtumatkin huipentuvat. Kyseinen kohtaus onkin yksi tunteikkaimmista kohtauksista, joita suomileffoissa on pitkään aikaan näkynyt. Wiskari on saanut myös vastikään levytyssopimuksen – eikä ihme.
Mitä meistä tuli on osoitus siitä, ettei toimivan elokuvan tekeminen ole pelkästään ammattilaisten yksinoikeus. Kotimaisena amatöörielokuvana Mitä meistä tuli on ehdottomasti viiden tähden suoritus, mutta myös ammattilaisnäkövinkkelistä annan sille neljä tähteä. Vuonna 2009 ei ilmestynyt yhtään suomalaista elokuvaa, joka olisi tehnyt suuremman vaikutuksen kuin Mitä meistä tuli.
Yleisöäänestyksen toinen sija Jussi-gaalassa 2009, voitto Ranskassa kategoriassa “paras elokuva”, voitto Etelä-Afrikassa kategoriassa “paras Eurooppalainen elokuva”, ehdokkuudet Saksassa ja Ranskassa sekä paikka Shanghain festivaaleilla yhdessä Danny Boylen kanssa. Siinä on elokuvantekijöille tavoitetta.
