Vuonna 2006 tänne kaukaiseen pohjolaankin rantautunut sarja Pako oli mullistus. Sarja keräsi Suomessa satojatuhansia katsojia ja vuoroin järkytti ja ihastutti katsojiaan itselleen ominaisilla cliffhangereilla ja juonenkäänteillä. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi oli luonnollisesti monessa suhteessa paras ja monipuolisin, joskin myös juuri oikealla tavalla seuraavia kausia varten avoimeksi jätetty. Sukeltakaamme siis Fox Riverin syövereihin.
Taparikollinen Lincoln Burrows (Dominic Purcell) on pidätettynä varapresidentin veljen murhasta. Hänet siirretään Fox Riverin vankilaan odottamaan lähestyvää tuomiotaan, sähkötuoliin istuttamista. Lincolnin nuorempi veli Michael Scofield (Wentworth Miller) saapuu tapaamaan veljeään syyttävin kysymyksin. Michael haluaa saada henkisen rauhan ja vakuuden veljensä vakuuttelemasta syyttömyydestä. Michaelin varmistuttua asiasta saakin sarja heti alkuun odottamattoman käänteen. Michael tekee aseellisen ryöstön ja järjestää itsensä samaan häkkiin veljensä kanssa. Käy ilmi, että Michael on toiminut Fox Riverin arkkitehtina vankilaa rakennettaessa ja on tatuoinut vartalonsa täyteen vankilan pohjapiirustusta. Alkaa vaihe vaiheelta etenevä monimutkaisen suunnitelman toteutus Lincolnin vapauttamiseksi.
Tarina etenee pääasiassa kahdessa tasossa; Michael ja Lincoln juonivat vankilan sisällä, ja heidän ystävänsä yrittävät laillisin keinoin todistaa Lincolnin syyttömyyden ulkoa käsin. Jaksot käsittelevät aluksi yhtä Michaelin tatuoinnin osaa kerrallaan paljastaen pikkuhiljaa niiden konkreettisia yhteyksiä itse vankilaan. Vähitellen sana suunnitteilla olevasta paosta leviää ja mukaan mieliviä vankeja kasautuu melkoinen määrä. Joukkio paisuu lopulta monituisten vaiheiden kautta kahdeksaan henkeen, joista mainittakoon vaikkapa äärimmäisen sadistinen ja väkivaltainen murhaaja-raiskaaja Theodore ”T-Bag” Bagwell (Robert Knepper) sekä kuolemantuottamuksesta vankilaan tuomittu vanha mies Charles ”D.B. Cooper” Westmoreland (Muse Watson). Väistämättä ajaudutaan konfliktitilanteisiin kun tilaa ei olekaan kaikille, ja jokainen sarjaa katsonut varmasti muistaa T-Bagin kohtalokkaat sanat; ”…and then there were six…”.
Sarjan selkeä päähenkilö ja hymypoju Wentworth Miller tarjoilee joka jaksossa tinkimätöntä taidokkuutta ja jännityksen luomisen taitoa salaperäisyydellään ja henkisellä/älyllisellä ylivertaisuudellaan. Dominic Purcellin esittämä Lincoln puolestaan on lähinnä juro gorilla, joka ei käytä aivojaan muuhun kuin veljestään huolehtimiseen. Yhdessä veljekset muodostavat yllättävänkin toimivan parivaljakon ja kannattelevat Paon ensimmäisen tuotantokauden takuuvarmalla tempolla alusta loppuun.
Ensimmäisen kauden aikana katsojalle paljastetaan jaksojen kuluessa tuskin lainkaan, mitä tulevaisuudelta voisi odottaa ja tämä tekeekin juonenkäänteistä entistä mehukkaampia. Uudet käänteet tuntuvat noudattavan toimivaa, mutta silti täysin ennalta arvaamatonta kaavaa luoden koko sarjalle sille kuuluvan statuksen. Varoituksen sanana heikkohermoisimmille, että Pako on kaikessa loistavuudessaan myös melkoisen rujo ja jopa psykologisestikin ahdistava sarja, joten kaikille ei tätä mestariteosta voi suositella. Kauden alkupuolella nähtävä vankilamellakka esimerkiksi on ajoittain melkoista splatteria, ja kenties kauden ahdistavin jakso nähdään suurin piirtein puolessavälissä kun Lincolnin poika L. J. saa äitinsä ja isäpuolensa kanssa odottamattoman vieraan. Pako ei kuitenkaan sorru turhaan kliseilyyn ja pysyy nöyränä. Ainoiksi pikku vioiksi voidaan lukea ajoittain hiukan överiksi menevä Lincolnin synkistely eristyssellissään murheen alhossa sekä se fakta, että katsojan on yksinkertaisesti mahdotonta tosissaan jännittää kun Lincolnia viedään sähkötuoliin ensimmäistä kertaa jo kauden puolessavälissä (hyvin on kuitenkin painostava ilmapiiri luotu kyseiseen kohtaukseenkin…).
Kvadrilogian parhaana osana Paon ensimmäinen tuotantokausi on jokaiselle jännityksestä ja monimutkaisesta, mutta silti mukavasti seurattavissa olevasta juonesta kiinnostuneelle pakko-ostos. Varaudu yllätyksiin, raakuuksiin, nerokkaisiin cliffhangereihin ja yhteen 2000-luvun persoonallisimmista kuvauksista käsitteestä veriside… ja nauti!
