No niin, että näin sitä mennään. Täysin korutonta kamaa. Ei mitään kevyttä kesäillan viihdettä. Sarjamurhaajaleffat on jo oma saransa -tässä varmaan lohduttomin ja todellisin pläjäys. Ilmeisen kohun aiheuttanut leffa poikikin aikoinaan ilmestyessään Uhrilampaiden kanssa tämän uuden uljaan lajin. Siinä missä Uhrilampaissa löydettiin nerokkaita henkilöitä sarjiksien parista, tässä rainassa totuudenmukaisuus iskee lohduttamasti päin pläsiä. Leffan katsominen on jo kokemus sinänsä. Tämä kuuluu just siihen elokuvien kastiin, joiden katsominen sinänsä arveluttaa. Elokuviin jotka täytyy nähdä vaikkei katsominen välttämättä tunnu terveelliseltä.
Tosi pienen budjetin taso luo oman todentuntuisen ja koruttoman fiiliksen. On varmaan todenmukaisempaa että nämä hemmot kuin henry ovat juuri tällaisia paskakasassa eläviä sairaita luusereita. Ympärillä elävät ihmiset ovat samaa paskasakkia yhtä lohduttomissa olosuhteissa. Mitään kivaa, sympaattista taikka kaunista tässä leffassa ei ole. Mitään motiiveja tai syitä on turha hakea.
Tällainen kama aiheuttaa aina ajatuksia miksi tällaista kamaa pitää katsoa, saati mitkä on itse tekijöiden motiivit. Omassa genressään kuitenkin leffa on mielenkiintoinen poikkeus karuudessaan ja todentuntuisuudessaan. Onhan kyseessä todellisuuteen pohjautuva tarina. Katsominen todellakin vaatii sitä oikeaa -tai väärää- asennetta. Ainoa mitä leffan kanssa voi nauttia on neuroottinen kynsien pureskelu. Leffan jälkeen äkkiä masinaan joku kevyt komedia ja sixpäkki kaljaa niin voi olla että helpottaa…
