Elokuva-alan ammattilaiset Cornelia (Naomi Watts) ja Josh (Ben Stiller) ovat nelikymppinen lapseton newyorkilaispariskunta. Ystäväpiiriin putkahtelee tiuhaan tahtiin vauvoja ja Joshin filosofinen dokumenttiprojekti polkee paikoillaan, mutta pariskunta nauttii huolettomasta vapaudestaan kohtalaisen tyytyväisenä elämäänsä. Arki sähköistyy, kun nuori, dynaaminen elokuvaohjaaja Jamie (Adam Driver) ja vaimonsa Darby (Amanda Seyfried) tulla pölähtävät pariskunnan elämään. Hipsterihenkisen nuorenparin vallaton boheemius ja kyky elää hetkessä valloittavat Joshin ja Cornelian, herättäen heissä uuden nuoruuden kaipuun. Nämä keski-ikäiset sankarit imaistaan innolla mukaan nuorten kuvioihin sekä Jamien kökköön dokumenttiohjaukseen. He hakeutuvat nuorenparin seuraan ennen kaikkea piristääkseen itseään, ja juonen taitekohdassa myös Jamien ja Darbyn ystävällisyyden todelliset motiivit paljastuvat. Loppuminuutit mussutellaan tätä paljastumista sekä viime hetken vauvakuumetta.
While We’re Young on arvosteluissa tullut verratuksi Woody Allenin klassikkoon Crimes and Misdemeanors (1989, suom. Rikoksia ja rikkomuksia). New Yorkin kotoisuutta korostava miljöö, eloisat ja itsetietoiset henkilöhahmot, reipastempoinen dialogi ja nokkeluuteen pyrkivä käsikirjoitus toivat kyllä mieleeni Allenin, mutta kokonaisuutena While We’re Young ei mielestäni kurkota edes Allenin epäonnistuneimpien elokuvien rinnalle.
Juoni pitää sisällään aineksia kunnon draamalle, mutta tyytyy mieluummin etenemään alusta loppuun kuin juna tunnelissa. Jännitteen ja hersyvän huumorin puuttuessa tämän “draamakomedian” taitekohdat lähinnä haukotuttivat. Itseäni eniten huvittava elementti oli nelikymppisen pariskunnan epätoivoinen nuoruuteen ja cooliuteen takertuminen, joka tosin laantuu lopussa mahdollisimman soveliaalla tavalla. Kenties neljänkympin murrosta käsittelevä katsoja samaistuisi tarinaan paremmin kuin minä.
While We’re Young toimii kuin epävarma esitelmöitsijä: se ei tartu rohkeasti aiheisiinsa, vaan allevivaa toistuvasti samoja pointteja samoista näkökulmista. Ikäpolvien väliset erot ja lapsettomuus saavat erityishuomion, sivujuonessa työstetään dokumentteja ja tuodaan esiin muutama yhdentekevä henkilöhahmo. Kuvausten yhteydessä otetaan lupaavasti esiin myös dokumentinteon objektiivisuuden ongelma, joka nousikin mielestäni kiinnostavimmaksi asiaksi, mikä elokuvalla oli sanottavanaan. Siitä huolimatta lopputekstien aikana päällimmäisin ajatus mielessäni oli teennäisyyden sytyttämä ärtymys.
