Modernia kauhua aidoimmillaan.

9.6.2012 11:37

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Halloween: Resurrection
Valmistusvuosi:2002
Pituus:94 min

3 vuotta on kulunut siitä, kun Laurie Strode (Curtis) päätti katkaista kirveellä veljensä, Michael Myersin pään poikki. Mutta olikohan kyseessä sittenkään Michael? Michael on aikojen kuluessa saanut vakavia vammoja: kuusi kertaa revolverista, tulesta, jäänyt auton alle muutaman kerran, ammuttu satoja kertoja ja nyt tämä pään katkaisu. Halloween: Resurrectionissa näyttelevä Michael (Loree) hoiti roolinsa varsin lupaavasti. Michaelille on tullut lisää voimaa, nopeutta, mutta ikävä kyllä myös tyhmyyttä. Uusi naamari on varsin irstas ja kalpea, jossa on pelottava virne. Michael on pelottavampi, kuin edellisessä osassa ja tapot ovat huimasti parempia. Ne on toteuttu hyvin ja uskottavasti.

Resurrection sisältää liudan näyttelijälupauksia. Pääkirkujan rooliin astunut Sara Moyer (Kajlich) teki varsin hyvän suorituksen, joka kuitenkaan ei vedä vertoja John Carpenterin Halloweenin Laurie Strodelle. Ikävä kyllä, myös Busta Rhymes suoriutui kohtalaisesti. Hän otti sankarin roolin, ja pelasti jopa Saran.

Halloween: Resurrection on modernia kauhua aidoimmillaan. Uusi tunnari on paljon pelottavampi ja parempi, kuin aiemmissa Halloweeneissa. Edeltäjänsä H20:n jälkeen elokuvasarjan taso on laskenut kuitenkin jonkin verran. Elokuva ei ole enään lähellekkään niin tunteikas ja pelottava kuin vaikkapa Halloween 1,2,4,5. Mutta mielestäni elokuvan toteutus ja lavastus ovat paljon parempaa kuin Halloween 6:ssa ja Halloween H20:ssa. Halloween: Resurrection on jännittävämpi ja pelottavampi, kuin H20, ja tarjoaa enemmän Myersiä ja kauhua. Michaelista on ajan kuluessa muodostunut ikoni ja hän on Kauhuelokuvien todellinen legenda. Plussaa elokuvaan toi Jamie Lee Curtisin paluu, hän tosin ei varttituntia kauempaa viihtynyt elokuvassa ja joka luultavasti jäi tämän viimeiseksi Halloween elokuvaksi.

Mielestäni Halloween: Resurrection on hyvä ja pelottava elokuva, joka ansaitsee kunnioitusta yhtä paljon kuin muut. Ne jotka väittävät elokuvaa huonoimmaksi Halloweeniksi, ihmetyttää kyllä, sillä jos muistaa sarjasta jotain, on myös Halloween 3, joka ei sisällä Myersiä, eikä mitenkään liity sarjaan. Ja, mielestäni elokuva kipuaa helposti, 3,6,H20 ja uusintaversioiden yläpuolelle. Elokuva kuitenkin kunnioittaa sarjaa, ja tässäkin esiintyy elokuvasarjan päähenkilö Laurie (Curtis). Suosittelen Halloween: Resurrectionia kaikille kauhun ystäville ja elokuva on takuuvarmaa viihdettä, joka jaksaa kiinnostaa kerrasta toiseenkin. Eli ei kun popcornipaketti käteen, ja Halloween: Resurrection pyörimään.

Arvosteltu: 09.06.2012

Lisää luettavaa