Väinö Linna julkaisi kirjan mistä sittemmin muodostui suomalaisen kirjallisuuden merkittävimpiä teoksia. Kovalla hälinällä siitä tehtiin suurella työllä sovitus käyttämällä varmimpia taitoja mitä Suomesta löytyi ja lopputulos on klassikko, mutta kuinka paljon siitä statuksesta johtuu kirjasta ja kuinka paljon elokuvasta itsestään? Siihen kysymykseen pyrin vastaamaan nyt.
Konekiväärijoukkueen tie Jatkosodan lävitse on elokuvan punainen lanka ja hieman laajempiakin asiayhteyksiä hienoisesti vilautellaan. Vänrikki Koskela (Kosti Klemelä) on siis joukkueenjohtaja ja hänen virkatoverina on toisen joukkueen komentaja vänrikki Kariluoto (Matti Ranin). Koskelan joukkuueen ja sen myötä elokuvan huomattavimpia persoonia ovat alikersantit Hietanen (Heikki Savolainen), Lehto (Åke Lindman) ja Rokka (Reino Tolvanen), sotamiehet Määttä (Pentti Siimes), Vanhala (Leo Riuttu) ja Rahikainen (Kaarlo Halttunen). Komppaniaa mihin kk-joukkue kuulee komentaa aluksi kapteeni Kaarna (Pentti Irjala) ja sittemmin yleisesti inhottu ja majuriksi nouseva Lammio (Jussi Jurkka). Laaja henkilögalleria koostuu pääasiassa eri luonteenpiirteiden kiteytymistä. Jokainen kuvattava ryhmä, upseerit, aliupseerit ja miehistö omaa suunnilleen kolme keskeistä ja dramaattisesti erilaista ydinhenkilöä. upseereissa on ‘nuori’ ja kiihkeä Kariluoto, autoritaarinen ja tyly Lammio ja intuitiivisesti johtava Koskela. Aliupseereissa on ystävällinen, mutta järkkymätön Hietanen, sotimisen täydellisesti hallitseva Rokka ja kaunistelematta sanoen hullu Lehto. Sotamiehissä sama kolmen sääntö jatkuu ilomielisenä Vanhalana, itsepäisenä Määttänä ja velmuna ja kaikkea muuta kuin sankarillisena Rahikaisena. Näiden kolmen ryhmän lisäksi mukana on myös arkkityyppejä muista sodan koskettamista persoonista.
Edvin Laineen ohjaus toimii nikottelematta ja Juha Nevalaisen sovitustyö pääasiassa silottelee alkuteoksen rujoa voimaa, sillä aikakauden valitettava rillumarei-henki tunkee isosti mukaan. Siloittelu ja vanhat ukot poikina rapistaa tunnelman aivan liian kevyeksi ja kaunistelluksi. Näyttelijät itse ovat varman ammattitaitoisia, mutta ainoastaan Åke Lindman saa Lehtoon asianmukaisen raakuuden. Iso budjetti myös takaa teknisen sujuvuuden.
Tällaisenaan [I]Tuntematon sotilas[/I] on ristiriitojen summa. Se on ammattitaitoisesti toteutettu, mutta kevyt sävy ja johdonmukaisesti möhlitty roolitus iskee ärsytyshermoa kovaa. Klassikko, mutta enemmänkin lähdeteoksen voimasta. Mollberg hoiti homman paremmin.
