Kyttä ja puolikas on varmaankin onnettomin perheleffa, mitä on ikinä raaskittu tehdä. Tarina pojanklopista joka jeesaa poliisia, ei ole niitä tavallisimpia leffan aiheita, mutta jotenkin jää sellainen maku, että elokuvan olisi voinut toteuttaa hieman paremminkin.
Devon Butler on pikkunaskali, joka ihannoi poliiseja ja näiden maailmaa enemmän kuin yli kaiken. No, eräänä päivänä hän saa ikään kuin vahingossa mukavia tietoja eräästä suunnitteilla olevasta “pikkurikoksesta”. Devon haluaa totta kai auttaa poliiseja, mutta hänellä on omat taka-ajatuksensa. Hän haluaa oman virkamerkin, käsiraudat ja täydet poliisin valtuudet. Tähän poliisi suostuu, ja Devon saa työparikseen todella ärtyisän veteraanipoliisi Nick McKennan, joka on kuitenkin Devonin suuri “idoli”. Valitettavasti kaikki ei mene ihan putkeen, sillä Nick ei voi oikein sietää tenavaa, eikä todellakaan halua häntä sotkemaan työkuvioitaan.
Tästä alkaakin sitten ikävän hidastempoinen tapahtumien kulku, ja lopulta kaikki päättyy tottakai parhain päin, onhan tässä perheleffasta kysymys.
Kyttä ja puolikas on äärimmäisen puuduttavaa katsottavaa. Näyttelijät ovat (ainakin) minulle entuudestaan tuntemattomia, paitsi pääsosissa nähtävät Burt Reynolds ja Norman D.Golden II. Näyttelijät ovat kuitenkin melkein joka ikinen ärsyttävää katsottavaa.Elokuvalla ei ole oikein tarjota mitään mieleenpainuvaa. “Huumori” on kyllä ihan mukiin menevää peruskamaa, mutta sama on kyllä nähty melkein jokaisessa muussa 90-luvun perheleffassa. Kuten jo tuli mainittua, juoni etenee inhottavan verkkaisesti. Loppu on kuitenkin ihan kelvollinen, mutta jos elokuva meinaa saada hyvät pojot, niin kyllä siinä pitäisi koko ajan tapahtua.
Mollaaminen seis. Kyttä ja puolikas ei ole mikään totaalifloppi. On elokuvalla myös tarjota oma osansa leffahistoriaan. Etenkin takaa-ajokohtaus jossa Devon hoilaa USA:n kansallishymniä vain siksi että häntä pelottaa. Myös kohta jossa Devon ja Nick menevät baariin, ja Devon käskee ihan miehenä baarimikkoa tuomaan lasin maitoa. Siinä mielessä tämän leffan vitsit ovat piristäviä, jos on ehtinyt kyllästyä nykyaikaisiin alapäähuumorileffoihin.
Kokonaisuutena Kyttä ja puolikas on valitettavasti mauton. Perheen pienimmille se on kyllä mitä osuvinta viihdettä, ja kyllä vanhemmatkin ihmiset voivat sen varauksella katsoa. Kohtuullisen kovasta yrityksestä huolimatta Kyttä ja puolikas ei pärjää isommille ysäriklassikoille. Vaikka juoni onkin omaperäinen, elokuvaa ei nykyään kovinkaan moni muista.
nimimerkki: Movie Myers
