Huonot leffat ovat olleet kriisissä jo pitkään, sillä 2000-luvun puolella ei juurikaan ole nähty ”niin huono että on jo hyvä” –elokuvia juurikaan. Nekin vähät ovat olleet tarkoituksella sellaisia, joten aitoa kalkkunatunnelmaa täytyy metsästää vanhemmista teoksista. Pelielokuvat kuitenkin vaikuttaisivat olevan jonkinlainen ylösnousemuksen mahdollisuus näille camp-helmille, ainakin mikäli tohtori Uwe Bollin elokuvien tasosta voi mitään päätellä. Mutta mikä sitten on paras tapa tehdä pelielokuva? No, runsas CGI:n käyttö tietenkin, kuten DOA: Dead or Alive osoittaa.
Samannimiseen mätkintäpeliin perustuva DOA: Dead or Alive on monellakin tapaa äärimmäinen pelielokuva. Paitsi tietokonetehosteiden runsas määrä, niin myös toimintakohtaukset ja tarinan eteneminen ovat kuin pelistä. Hahmojen esittely on kuin tietokonepelistä, hahmojen ammattinimikkeet ovat kuin tietokonepelistä (vai miltä kuulostaa ninjaprinsessa?), tappelukohtauksissa hahmojen päällä on henkipalkit joista näkee heidän jäljellä olevan kestävyytensä… Juonikin on täsmälleen sama kuin kaikissa tappelupeleissä: joukko gladiaattoreita ja muita martial arts –mestareita osallistuu huippujännittävään kisaan, ja jokaisella on jokin syvempi tavoite, jonka voi saavuttaa vain ja ainoastaan osallistumalla ultraväkivaltaiseen ja fysiikan lakeja rikkovaan taistelulajiturnaukseen.
Dead or Alive –pelejä pelailleena voin kuitenkin sanoa, että tästä puuttuu pelien suurin, tärkein ja ainoa valttikortti: laadullisesti tappelupelien tyvipäästä löytyvän sarjan menestyksen salaisuus kun on naisten suunnattoman suuret rintavarustukset. Elokuvan naisilla ei muotoja juurikaan löydy, mikä syö todella paljon nautintoa orastavasta kalkkunaelämyksestä. Ihan totta hei, ei kukaan halua katsoa campia ilman tissejä. Paljasta pintaakaan ei uskalleta kunnolla näyttää, jottei ikäraja nousisi ja ainoaa kohderyhmää, pelistä tykkääviä 12-vuotiaita ”hihihii-tissit” –nörttejä, pois lippuluukuilta. Ja näin heteroseksuaalinakin on sanottava, että ärsyttää kun elokuvaan ole saatu tämän komeampia uroksia, sillä heidän muskeleitaan kuitenkin esitellään valitettavan auliisti. Sen sijaan katsoja pakotetaan tuijottelemaan hikisiä nörttejä tietokoneidensa ääressä – kiitos ei kiitos. Tosin, jos elokuva olisi halunnut saada heeroksistaan pelien tasoisia ”kaunokaisia” ja ”komistuksia”, olisi naispääosaan pitänyt kai ottaa Pamela Anderson ja miesnäyttelijät etsiä barbaarielokuvien puolelta.
Teknisesti DOA: Dead or Alive on surkea tekele. Näyttelijöistä jäävät mieleen Jaime Pressly, Sarah Carter ja Steve Howey keskimääräistä parempina suorittajina (joista kahdella jälkimmäisellä nähdään elokuvan ainoa missään määrin samaistuttavissa oleva draama), mutta heidänkään suorituksensa eivät päätä huimaa. Devon Aoki tekee kaikkein huonoimman suorituksen aiemminkin mainittuna ninjaprinsessana, jolla on koko elokuvan ajan täsmälleen sama ilme. Hahmot on jätetty stereotyypeiksi, eivätkä näyttelijät juuri näe vaivaa niiden syventämiseksi. Karseinta ovat kuitenkin tappelukohtaukset, joissa kamera ei viivy sekuntiakaan samassa kuvakulmassa, vaan zoomailee, leikkaa ja kieppuu villisti ympäriinsä, niin että epileptikkojen puolesta alkaa hirvittää. Osa trikeistä on myös aivan liian selvästi tehty tietokoneella, ja kun tietokoneukkelit jäävät pelisarjan vastaavien varjoon, ollaan jo heikoilla jäillä.
Kun pullat kerran eivät Dead or Aliven kohdalla ole kovinkaan hyvin uunissa, miksi sitten annan elokuvalle peräti kaksi tähteä puolikkaan sijasta? Koska Dead or Alivella on kiistattomia ansioita tahattoman komedian saralla. Kun elokuvan alussa se ninjaprinsessa hyppää korkean muurin ylitse, käyttäen kiviseen muuriin heittämällä upotettua katanaa ponnistuslautanaan, ja ilmassa heittää hameensa pois yltään, ja liitelee asunsa alla olleilla siivillä maahan, on nauru tosikommallakin katsojalla herkässä. Samanlaisia absurdeja tilanteita tursuaa koko elokuva, ja kehnot näyttelijät täydentävät tekeleen. Ehkä tyhmää, mutta jollain tasolla nautin Dead or Alivesta suunnattomasti. Parhaiten DOA sopii porukalla katsottavaksi (=haukuttavaksi) ja/tai kännäysillan ratoksi.
