Hyvät, Pahat ja Rumat. Sergio Leonen dollari-trilogian päätösosa. Monien mielestä maailman paras western-elokuva, ellei jopa maailman paras elokuva. Sergio Leone on todellinen maestro luomaan mukaansatempaavaa ja kiehtovaa länkkäriviihdettä. Se todistettiin jo dollari-trilogian kahdella aikaisemmalla osalla. Mutta vasta tässä viimeisessä osassa, Leonen oivallukset, luovuus ja taito korostuvat parhaiten. Morriconen säveltävä musiikki, yksinkertainen mutta erittäin toimiva juoni, pääkolmikon erinomaiset näyttelijäsuoritukset… lista jatkuu ikuisesti, mutta ainakin nuo seikat nostavat HP & R:n unohtumattomimpien elokuvien joukkoon.
Elokuvan tarina on siis vallan yksinkertainen. Nimestäkin päätellen elokuvassa seurataan kolmea henkilöä. Hyvää, Pahaa ja Rumaa. Kivikasvo Eastwoodin Clintti on elokuvan “hyvis”, vaikka sana ei varsinaisessa merkityksessä elokuvassa korostukkaan. Ainakaan miehen tekojen perusteella. Tämä hyvis liikkuu vain “Blondie” nimellä. Hän on vähäsanainen mies, joka huijaa itselleen rahaa kaverinsa Tucon avustuksella. Elokuvan “rumis” on Eli Wallachin loistokkaasti tulkitsema Blondien kaveri Tuco. Ja sitten on vielä vuorossa elokuvan “pahis” Enkelinsilmä, jota Lee Van Cleef tulkitsee loistavasti. “Pahis” on juuri pahiksen oloinen ja näköinen. Pistävän häijy, tappavan totinen ja häikäilemättömän tyly.
Nyt päästäänkin pienen hahmo-esittelyn jälkeen varsinaiseen tarinaan. Nämä kolme miestä ovat rahan perässä. Tarkemmin sanottuna tuntemattoman hautausmaan tuntemattomaan hautaan haudatun kulta-aarteen perässä. Matkassa on luonnollisesti mutkia. Vain Tuco tietää hautausmaan nimen. Blondie sen sijaan taas haudan nimen, jossa kulta-aarre sijaitsee. Miehet joutuvat täten tekemään yhteistyötä. Ja pakkaa tulee vielä sekoittamaan Enkelinsilmä, joka on myös kulta-aarteen perässä. Juonittelulta ja petoksilta ei voida välttyä tässä vauhdikkaassa seikkailussa aarteen luokse.
Hyvät, Pahat ja Rumat ei ole maailman paras elokuva. Se ei ole myöskään maailman paras western-elokuva. Älkää ottako väärää kuvaa: HP & R on silti erinomainen ja todella viihdyttävä teos. Morriconen säveltävä musiikki on taianomaisen lumoavaa. Musiikki muokkautuukin tilanteen mukaan. Välillä surullista, välillä iloista ja välillä jännityksenomaista. Tunnelmaelämys on ainakin elokuvaa katsoessa taattu. Myös päänäyttelijäkolmikon suoritukset ovat ensiluokkaisia. Aiemmin mainitun Lee Van Cleefin pahis-tulkinta on vertaansa vailla. Clintti on vähäpuheinen ja karismaattisen karski machomies, aivan niinkuin kahdessa aiemmassa osassa. Eli Wallach kuitenkin kerää ainakin tämän katsojan kaikki sympatiapisteet epäonnisena kierona ja petkuttavana konnana.
Western-tunnelma on katossa koko elokuvan ajan. Jännitys säilyy mukana aivan loppuhetkille asti. Loppuratkaisu ei ollut kovin järähdyttävä, mutta käy mukiinmenevänä perusloppuratkaisuna. Pienenä lisäpointsina oli myös miellyttävää nähdä Pohjois-Amerikan sisällisotaa joka raivosi taustalla. Kokonaisuutena HP & R on melkeinpä täydellistä western-viihdettä. Paras länkkäri se ei kuitenkaan ole, mutta lohdutuspalkinnoksi ainakin täyden viiden töötin arvoinen.
