Afrikan kuningatar on tavallaan aika hauska elokuva. Yksityisetsivärooleistaan muistettava Humphrey Bogart häärii siinä leppoisana vanhan purtilon omistajana ja kilokaupalla Oscareita uransa aikana haalinut Katharine Hepburn on tiukka vanhapiika. Eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa. Vanhapiika on opettamassa Herran sanaa Afrikan lapsille, kun saksalaiset joukot hyökkäävät ja tekevät selvää koko paikasta. Sattumalta paikalle kulkeutunut Afrikan kuningatar ja sen rähjäinen omistaja koituvat tädin pelastukseksi. Hienostoladyn tavoin esiintyvä ikäneito yrittää tietenkin saada opetettua äijää tavoille, mutta joutuukin itse kouluun. Mudassa rämpiminen on lopulta erittäin refreshing. Sota ja luonnonvoimat koittelevat matkalaisia, mutta sitkeys palkitaan.
Aidossa ympäristössä kuvattu leffa on säilyttänyt hehkeät värinsä vuosien saatossakin. Elokuvan tekeminen itsessäänkin oli jo melkoisen värikäs prosessi. Hankalat luonnonolosuhteet ja näyttelijöiden elintavat hidastivat kuvauksia. Mm. Katharine Hepburn intoutui kirjoittamaan leffasta kirjan, jossa hän käsittelee laajasti esim. Bogartin ja ohjaaja Hustonin ryyppytuokioita. Kun muut paikalla olleet sairastuivat kuolemanvakavasti, näihin kahteen pöpöt eivät tarttuneet sitten millään. He kun olivat niin juovuksissa. Elokuvassa ongelmat eivät näy. Kaikki sujuu kuin rasvattu, joten ei ihmetytä ollenkaan, että Huston oli ehdolla Oscarin saajaksi parhaan käsikirjoituksen ja ohjaajan kategorioissa ja myös Hepburn oli saada Oskun (tästäkin) roolistaan. Ainoana voittajana – ja aivan ansaitusti – paikalta poistui kuitenkin Bogart, joka ei elämänsä aikana sitten muita kultapojuja takkansa reunalle saanutkaan.
