Huonoja trillereitä on tullut nähtyä niin monta että alkaa melkein mennä usko koko genreen. Mutta mikä pakko on aina viljellä huonoa tuuriaan vuokraamossa, kun telkusta voi löytää tämänkin tasoisia loistavia tärppejä?
Dead calmin lähtökuopat ovat vasta lämmittelyä herkulliselle trillerille. Irrallisuus ei ole mikään vika, ei tosiaankaan. Jutun kuuluukin kehittyä ja vaihdella jotta mielenkiinto säilyisi. Teknisesti ajatellen kuilu alun ja lopun välillä ei ole suuri, mutta se on vain pintaa, koska mielikuvat ratkaisevat. Ennemminhän niillä kannattaa pelata kuin mukanokkelilla käänteillä ja fiksuudella.
Nicole Kidmanilla on tässäkin se oma järkyttyneen miettivä ilmeensä, jota ilman elokuvamaailma olisi astetta köyhempi. Yksi karikko on vältetty heti kun hänen hahmollaan on itsenäisyyttä ja luonnetta, hän osaa jujuttaa psykopaattia, ohjata venettä ja uskaltaa seisoa sen kokassa myrskyn raivotessa.
Sam Neilin kohdalla assosiaatio Jurassic Parkiin on opittu refleksi. Siksi osaan myös arvostaa häntä näyttelijänä. Hän on todella kotonaan myös tällaisissa trillereissä. Episodeja kuolleessa aluksessa olisi tosin voinut hioa vielä hieman lisää. Parasta niissä ovat mahdollisesti kotivideopätkät, jotka tuovat hieman valoa taustoille. Onneksi koko elokuva ei sentään ole yhtä musavideota, mikä on 2000-luvun pätkien huolestuttava ongelma.
Olivat Kidman ja Neil miten mahtavia tahansa, niin kyllä täytyy myös Billy Zanea kehua. Vaikea on itselleenkään hahmottaa miksi hänestä pidin niin paljon. Hän vaihtaa hahmoaan hyvin elävästi ja nopeasti, eikä rikosten taustaa tai motiiveja jätetä selittämättä. Pahimmillaanhan trilleriin joskus kirjoitetaan mukaan psykopaatti vain sellaisen tarpeen takia, kertomatta mitään. Zanen vainoharhaisuus ja toisaalta myös tietty harkinnan puute ovat mehevää seurattavaa.
Musiikki on valittu erinomaisesti. Veneen kannella kolkosti hypähtelevä poppi (ja yhtä lailla hypähtelee Zane) ja eksentrisempi pauhu yhdessä vatsaavääntävien myrskyjen kanssa ovat kaikki paikallaan.
Lopetuksesta jäi hieman ristiriitainen olo. Ei sen takia, että se on aika perinteinen, vaan koska paha saa palkkansa tavalla joka tuo mieleen Cartoon Network -kanavan kieroutuneet piirretyt. Kohtaus on kuitenkin niin lyhyt, että katsojalle jää lähinnä tyrmistynyt olo, kun yrittää tasapainoilla vastenmielisyyden ja luvattoman huvituksen välillä.
Kaikkien muiden ansioiden lisäksi uusi suosikkini Dead Calm on myös täysin ajaton. Ajattomuus on ominaisuus, jota on mahdotonta suunnitella etukäteen. Se tulee jos tulee. Piti ihan malttaa mielensä, ettei vertaa tätä vuoden 2004 Saaren vangit -leffaan, onhan välillä kuitenkin 15 vuotta. Juttu muuten pohjautuu Charles Williamsin romaaniin, joka kyllä tekee todella mieli lukea piakkoin, sen verran hyvän fiiliksen leffa jätti. Se selittää myös erittäin korkeat pisteet.
nimimerkki: Organismi
