Toinen Turhapuroleffa, jossa on muuten ajanpatinaa enemmän kuin muistinkaan. Leffahan näyttää melkeinpä vanhalta suomifilmiltä siis a’la Tauno Palo. Ensimmäinen Uuno Turhapuro tehtiin pari vuotta aiemmin ja sitä en muista nähneeni. Vaikka tämä pläjäys näyttääkin vanhalta kuin mikä niin tässähän on mukana monet Uunon maneerit, joita saatiinkin seurata reilut parikymmentä vuotta. Veskuhan on vielä varsin notkeassa kunnossa oleva nuorimies ja Uunossa on draivia vaikka muille jakaa.
Leffassa on kyse siitä, että Uunon on pakko suvun painostama hakeutua töihin. Appiukon, Johtaja Tuuran 60-vuotispäivät lähestyvät ja olisihan se noloa esitellä mitään tekemätön vävypoika. Uunolla on jos jonkin näköistä välttelyviritystä, mutta sitten aukeaa tulevaisuus elokuvatähtenä tai niinhän Uuno ainakin luulee. No, kaikki ovat hetken tyytyväisiä kunnes kuvaukset käynnistyvät ja totuus paljastuu pläjäyksen lopussa. Leffahan tapahtuu aikalailla puoliksi maaseudulla mökillä ja kaupungissa. Mökillä Veijo Esson baarin ikkunapöytä kutsuu, mutta Essolle asti ei koskaan päästä, harmi.
Legendaarisimpia kohtauksia tässä lienee Uunon töihin lähtö ennen sianpieremää ja terveystarkastajana nakkikopilla vierailu. Ei pidä unohtaa myöskään Härski Hartikaisen korjaamaa nikottelevaa käkikelloa.
Kuten myöhemminkin tuli tutuksi niin Spedellä oli tapana esitellä Uunoissa omia keksintöjään. Tässähän nähdään legendaarinen Spedelinko, jolla mäkihyppääjä singotaan tasaiselta maalta hyppyrille. Enpä tiedä käytettiinkä tätä todella harjoittelussa. Mukava nostalgiapläjäys Uunon juurille.
