Jerzy Kosinskin klassisen romaanin filmatisointia oli pitkään mahdotonta silmiensä eteen kuvitellakaan; aito ja alkuperäinen Kirjava lintu on kertomuksena harvinaisen raastava ja nihilistinen – aivan liian rankka useimpien likimainkaan keskivertokuluttajien sietokyvylle. Tietynlaisen lisämausteen valmiiksi karun teoksen luotaantyöntävyydelle antoi loputon kohu sen autenttisuuden suhteen: Kosinskia on vuosien varrella sorsittu niin plagiarismista kuin historian vääristelystäkin, eivätkä puolalainen yleisö sen enempää kuin paikalliset päättäjätkään koskaan liene antaneet anteeksi kohuteoksen liioitellun rumaa kuvaa maan syrjäseutujen itsekin sodasta kärsineistä asukkaista.
Tsekkiläisen Vaclav Marhoulin käsissä peräti kolmetuntiseksi turvonnut kärsimysnäytelmä alkaa pienestä mökistä keskeltä ei mitään: nimettömän juutalaispojan vanha isoäiti kuolee, poitsu tuikkaa vahingossa talon tuleen ja lähtee etsimään itselleen uutta kotia. Tarinan edetessä viaton poika tulee vaihtaneeksi huoltajaa yhden toisensa jälkeen joko kuoltua tai paljastuttua petomaiseksi raakalaiseksi. Alkuperäisteoksen ilmestyessä tarinaa markkinoitiin omaelämänkerrallisena, mutta väite vedettiin nopeasti takaisin kirjaa inspiroineiden oikeiden henkilöiden oiottua kirjailijan mielikuvituksen tuottamia lukuisia värikkäitä lisäyksiä. Nykyisin Kirjavaa lintua pidetään yleisesti joko puhtaasti fiktiivisenä kertomuksena tai useamman ihmisen erillisistä elämänkokemuksista koottuna löyhänä pastissina sotavuosien kauhuista.
Marhoulin näkemystä aiheesta verrattiin ilmestyessään Bela Tarrin ja Andrei Tarkovskin kaltaisten nimien suuriin teoksiin, mikä ehkä tyylillisten ja kuvausteknisten ratkaisujen kautta on myös helppo ymmärtää. Esikuviensa tavoin myös hiljaisessa ambienssissa kylpevä Kirjava lintu on nälkävuosien pituinen ja äärettömän raskain askelin etenevä teos, jossa tarinan kannalta merkityksellisiä tapahtumia nähdään parhaimmillaankin vain viivytellen ja tipoittain jatkuvan sarjatulen sijaan. Veteraanikuvaaja Vladimír Smutnýn lukuisia palkintojakin täysin ansaitusti kerännyt tyylitelty mustavalkoinen työjälki vielä erikseen vahvistaa mielikuvia vanhoille klassikoille kumartavasta perinnetietoisesta laatutyöstä.
Kirjava lintu ei kuitenkaan ole Andrei Tarkovskin kaltaisen mestarin ohjaustyö, eikä kokemattomasta Václav Marhoulista saisi näillä näytöillä Bela Tarria tekemälläkään. Ei sillä, etteikö aivan liian päämäärättömältä kalskahtavan Kirjavan linnun juuri mielikseen katsoisi, mutta siitä tuntuu puuttuvan kaikenlainen esikuvilleen tyypillinen syvällisempi sisältö ja sanoma, kuin Marhoul olisi ollut kiinnostuneempi eläinrääkkäyksen, raiskausten, insestin ja pahoinpitelyn kaltaisista pinnallisista shokkitempuista toimivan tarinankerronnan sijaan. Ehkä kaltoin kohdellun pikkupojan seikkailun voi nähdä jonkinlaisena läpileikkauksena sota-ajan Itä-Euroopasta, mutta itselleni siitä jäi lähinnä jälkimaku holokaustileffoja rakastavan Hollywoodin palkintopöytiin vähän liiankin innokkaasti pyrkivästä shokkitaiteilusta.
Tsekkiläisten ja unkarilaisten tekijöiden kaipuusta läntisille markkinoille kielii erityisesti kummallinen ratkaisu palkata pieniin sivurooleihin Stellan Skarsgårdin, Udo Kierin ja Harvey Keitelin kaltaisia vähän liiankin tunnistettavia kasvoja, joiden dialogi on jouduttu luonnollisesti dubbaamaan kömpelösti teoksessa käytetylle interslaavilaiselle sekakielelle. Jos Kirjavasta linnusta jotain varsinaista mainittavaa suurempaa moitetta keksiikään, niin sen muutamat käsittämättömät näyttelijävalinnat pilaavat tehokkaasti tiheätunnelmaisen elokuvan luoman illuusion. Joka ei mainittujen pitkälle ansioituneiden kansainvälisten niminäyttelijöiden kasvonpiirteitä tunnista saattaakin siis saada elämyksestä itseäni enemmän irti.
Mielestäni suurin yllätys Kirjavan linnun kohdalla olikin huomata, ettei Marhoulin teosta vimmaisesta yrityksestään huolimatta juuri noteerattu Oscar-valinnoista päättävien tahojen suunnalta, vaan shokkiteos katosi nopeasti unohduksiin kaikesta hypestä, kohusta ja kotimaassaan kerätyistä pienemmistä pysteistä huolimatta. Mitä ilmeisimmin maailmassa on monen asioihin vaikuttavankin näkökulmasta viime aikoina nähty jo tarpeeksi maailmansodista kertovia kärsimyskertomuksia, eikä ajan muoti ole Kirjavan linnun kaltaiselle täsmätuotteelle enää likimainkaan yhtä otollinen kuin samasta suunnasta tulleelle [movie]Son of Saul[/movie]ille aikoinaan.
