Maximillian Cohen on kovimman asteen matikkahiksu. Kaikki ympärillämme voidaan selittää kaavoina, ja matematiikan täydellisyys näkyy ihan kaikkialla. Piin monimutkaista lukua selvittäessään Max törmää 216-lukuiseen virukseen. Nomutta, sehän on avain Tooraan – ja ennen kaikkea pörssiennustuksiin! Sepäs vänkää. Mutta Max parka – oikotie lököisään elämään kiinnostaa muitakin, päänsärky on kauhea ja vuokraemäntä kyllästynyt.
Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu) esikoisleffa Pi on aluksi erittäin lupaavan näköinen raina. Charmikkaan mustavalkoinen, älykkään tuntuinen ja silti visuaalisesti vauhdikas. Ja idea itsessään on jo aika herkullinen – kukapa meistä ei tahtoisi löytää ratkaisua kaikkeen? Pii on sen verran monimutkainen luku, että tämä pulliainen ainakin voisi uskoa siitä löytyvän ties mitä siistiä. Aloitin hetki sitten laajan matikan opiskelun, ja Pin jälkeen olen vakuuttunut siitä, että moinen voi ajaa ihmisen hulluksi.
Valitettavasti juuri siinä vaiheessa kun töllöttäjä luulee pläjäyksen lähtevän kunnolla liikkeelle, homma käykin tylsähköksi. Max vetää vaan lääkkeitä, potee särkyä ja kaikki masentaa. Hei, tämä nähtiin jo. Loppuratkaisu on melko turvallinen, eikä onneksi sorru selittelemään universumin saloja katsojalle. Silti juonelta jäisi salaa kaipaamaan enemmänkin.
Pi omaa loistavan idean, mutta se ei vielä tee leffasta mestariteosta. Visuaalinen tykityskin alkaa loppujen lopuksi hiipua, jos se ei muutu miksikään. Muutama aivoja kutittava hommakin rainasta löytyy, tosin matikkaa kunnolla opiskelleita onkin sitten varmaan vaikeampi jujuttaa. Eniveis, ihan näppärä pläjäys. 3.141592653…
