Muistatko Dolly Bellyn oli voittanut Berliinin filmifestivaali palkinnon parhaasta elokuvasta, ja se herätti kiinnostukseni. Kun lainasin tämän, en tiennyt lainkaan mitä odottaa, sillä en ollut koskaan ennen kuullutkaan koko pätkästä. No, lopputulos olikin sitten se etten jaksanut katsoa tätä yhdellä kertaa, vaan katselukertoja kertyi kokonaista kolme. Lopuksi tuli vielä kiire katsoa video loppuun sillä palautuspäivämäärä alkoi lähestyä, niinpä oli pakotettava itsensä katsomaan tämä tylsyyden videollistuma loppuu saakka.
Muistatko Dolly Bellyn -elokuva kertoo muuan poikakatraasta, jotka haluaisivat (tai yrittävät) perustaa oman bändin koululle. Koulu kyllä suostuu tähän, ja hankkii koululle soittimet. Oikeastaan elokuva ei kerro pelkästään tästä, vaan suurimmaksi osaksi erään tuon ryhmän pojan, Dinon (Slavko Stimac) perheen yksityiselämästä. Elokuva kertoo myös siitä kuinka nämä nuoret oppimattomat pöntiäiset haluaisivat päästä käsiksi siihen kaikkein pyhimpään, naisen kiellettyyn hedelmään.
Tuohon aikaan suuri juttu on nuori laulaja/tanssija tyttönen nimeltä Dolly Bell (Ljiljana Blagojevic), joka hurmaa miesten ja etenkin poikien sydämet vähäpukeisella tanssillaan ja herättää heidän palavat halunsa. Eräänä päivänä eräs nuori mies tuo tyttöystävänsä Dinn luokse ja jättää tämän hänen luokseen muutamasi päiväksi. Lopuksi Dino ja hänen ystävänsä saavat sitten kuulla, että tämä kyseinen tyttönen on itse Dolly Bell. Pian alkaa heinäladossa (missä Dolly asustelee) jo tapahtua. Sitten Dollyn ilkeä “poikaystävänsä” käy hakemassa hänet pois. Dino huomaa että hän on ainut koko kaveriporukastaan joka on jäänyt vaille Dollyn lämpöä (vaikkakin ystävät tekivät sen väkisin). Niinpä Dino lähtee etsimään Dollya, ja jossain Dolly tätä odottaakin…?
Muistatko Dolly Bellyn on ensimmäinen Kusturican leffa jonka olen nähnyt, eikä siitä voi kyllä paljoa hyvää sanoa. Elokuvan juoni on sinänsä ihan hyvä, mutta siinä on paljon puutteita. Näyttelijät osaavat kukin hommansa aika kelpoisasti, jotkut jopa hyvin. Mutta juonen kuljetus …ZZZZ… voisiko sitä enää puuduttavammaksi tehdä. Elokuva matelee hitaammin kuin etana jonka tuntosarviin on kiinnitetty kymmenen kiloa metallia ja sen vuoksi se pitää hampaita kiristellen yrittää katsoa loppuun saakka. Elokuva on myös vailla musiikkia, siis jos muutamia kohtauksia ei lasketa, ja silloinkin se on varsin huonoa sellaista. Minusta tuntuu etten ehkä ikinä ole nähnyt näin tylsää elokuvaa. Kuitenkin muutama hieno kuvaus pelastaa yllättävän paljon.
Muistatko Dolly Bellyn on hyvä esimerkki siitä, ettei aina kannata arvostaa elokuvia sen mukaan että kuinka paljon se on palkintoja kahminut. Sillä palkinnot eivät loppujen lopuksi meinaa yhtikäs mitään. Jos tähän elokuvaan olisi voitu pistää vähän edes lisää vauhtia niin luvassa olisi ollut varsin mallikelpoinen elokuva. Taitaapa olla myös yksi ainoita jugoslaavialaisia leffoja jota olen nähnyt. En epäile ohjaajan taitoja laisinkaan, mutta tämä ei vain vakuuttanut. Kyllähän tämä nyt aina täydet kaksi tähteä ansaitsee. Ei enempää, eikä vähempää.
nimimerkki: mörssäri
