The Call Of Cthulhu on jo legendaariseen maineeseen yltänyt H.P. Lovecraftin 1928 kirjailema teos, joka muutti kauhugenren käsityksen lisäämällä kauhuun myös psykologisen näkökulman.
The Call Of Cthulhu on koko Cthulhu-mytologian kulmakivi ja elokuva tekee kunniaa alkuperäiselle teokselle seuraamalla muutamaa pientä muutosta lukuunottamatta alkuperäistä juonta orjallisesti. Päähenkilönä toimii nimetön “The Man”, nuori tutkija, joka saa kuolevalta isoisältään nipun papereita jotka kertovat oudosta Cthulhu-kultista. Mikä on tämä Cthulhu-kultti? Tarina lähtee nivoutumaan takaperin kolmessa osassa, kulkien vuodesta 1920 aina vuoteen 1870.
Lovecraftin maailma on synkkä ja pelottava, niin pelottava että tuossa maailmassa pelko voi armollisimmillaan tappaa, tai valitettavasti yhä useammin ajaa pienen sielun hulluuden partaalle. Näkemämme maailman taustalla toimivat pimeät kosmiset voimat, muinaiset, jotka nukkuvat… ja luoja meitä auttakoon mikäli he heräävät, sillä näiden kavereiden kanssa ei ryppyillä!
Nyt kun herkulliset lähtökohdat ovat selvillä mentäköön itse elokuvaan. Pidättäkää hengitystänne te hifi- & web 2.0 kauden kakarat, sillä The Call Of Cthulhu tekee kunniaa alkuperäisen teoksen hengelle olemalla mustavalkoinen mykkäelokuva! Kyllä, juuri sellainen jossa henkilöt liikuttavat ääneti suuta, taustalla soi musiikki, ja välillä vilautetaan tekstiruutua tarinan kertomista varten.
Sanottakoon heti että homma toimii loistavasti. Äänetön ylinäytelty teatraalisuus tuo leffaan aivan omanlaisensa tunnelman jota säestää loistava soundtrack, kuin 1900-luvun alkupuolen elokuvissa ikään. Kaikki materiaali on digitaalisesti käsitelty muistuttamaan vanhaa mykkäelokuvaa: äänestä puuttuu terävyys, kamera tummentaa kuvan kulmia ja kuvaraidassa esiintyy nauhaan usein eksyviä virheitä.
Elokuvan kuvaaminen mustavalkoisena oli luonteva vaihtoehto, sillä kyseessä on kengännauhabudjetin teos. Googlaamalla en saanut selville elokuvaan käytettyä budjettia, mutta luulisin ettei Blairwitch-projektin budjettia kovasti ylitetty. Lähes kaikki kulissit on kuvattu yksityisissä tiloissa ja lavaranketeet kyhätty vaneerista. Elokuva on onnistunut sekoitus wanhaa kunnon stop-motion kuvausta, vinkeiden kuvakulmien käyttämistä, sekä greenscreenin käyttöä. Tällaista soppaa sekoittamalla on lopputulokseksi saatu yksi onnistuneimmista amatöörielokuvista.
Mitäpä tätä enempää kehumaan. Elokuva voi olla hieman kiven alla pienen tuotantomäärän vuoksi, mutta omani onnistuin hankkimaan Fantasiapeleistä joten kipinkapin kauppaan!
Iä! Iä! Cthulhu Fhtagn!
nimimerkki: Reaktor
