Urheilijoista tulee useimmiten mielenkiintoisia dokumentteja, joissa käydään läpi heidän ylä- ja alamäet. Erityisesti pyritään kertomaan mikä kyseisessä yksilössä on niin erityistä, että hän on lajinsa yksi parhaista. Tässä dokumentissa kohteena on GSP eli Georges St-Pierre. Kanadalainen välisarjan vapaaottelija, joka on tehnyt itselleen nimeä mestarina Ultimate Fighting Championship (UFC) –organisaatiossa.
Dokumentti alkaa dramaattisella ja aasialaishenkisellä introlla, jossa St-Pierre ottaa mittaa Nick Diazista. Pidemmittä puheitta käydään hyvin pikaisesti läpi St-Pierren alku vaiheita. Miten hän halusi jo lapsena tulla kuuluisaksi, kuinka hän päätyi harjoittelemaan Kyokushin karatea, sekä millainen John Danaherin mielestä hän oli ensi tapaamisessaan brasilialaisen jujutsun oppilaana. Dokumenttia on rakenneltu kohtalaisen selkeästi, mutta käydään hieman pikaisesti kuitenkin läpi miten St-Pierre kiinnostui ylipäätään kamppailulajeista ja myöhemmin vapaaottelusta ja miten hän alkoi sitä harjoittelemaan. Esimerkiksi alkuvuosista ennen UFC:tä ei loppupeleissä kerrota sen tarkemmin, kuinka hän pärjäsi kotimaassaan Kanadassa. Pientä ohimainintaa kenen kanssa ja missä hän sitä harjoitteli, mutta mihinkään ei varsinaisesti syvennytä. Suurin mielenkiinto kuitenkin kohdistuu dokumentissa eri ihmisten haastatteluihin ja vanhoihin videomateriaaleihin, kuten niin monesti tämän tyyppisissä dokumenteissa on tapana.
Noin vartin jälkeen päästään jo pikaisesti dokumentin otsikkoon, eli Takedown (suomeksi siis alasvienti). Kukaan valmentajista ei varsinaisesti kehu St-Pierren taitoja maasta taivaisiin, vaan he pikemminkin kehuvat hänen kykyä tietää, miten kannattaa otella ketäkin ottelijaa vastaan. Yksi tärkeistä aseista on kuitenkin jo hetkittäin mainitsemani alasvienti, jolla St-Pierre on hallinnut otteluita. Onko hän halunnut pitää ottelunsa enemmän pystyotteluna vai mattopainina. Alasvienti on ollut se ase, jolla tämä herra on hallinnut ottelun kulkua. Se ei tietenkään ole ollut pelkästään miehen ainut ase, sillä St-Pierre on elämänsä aikana harjoitellut useita eri kamppailulajeja. Dokumentissa kuitenkin käydään läpi ne päälajit pikaisesti läpi, joista St-Pierre on kasannut itselleen oman tyylinsä vapaaottelua varten, jolla hän on hallinnut omaa painoluokkaansa useamman vuoden ajan.
Mestarina ei ole helppoa ja sen tämäkin dokumentti osoittaa. St-Pierren voitettua ensimmäisen kerran UFC-mestaruuden vuonna 2006 uusintaottelussa Matt Hughesia vastaan, nousi miehellä niin sanotusti hattuun, sillä useat henkilöt lähipiirissä ja mediassa uskottelivat hänen olevan voittamaton. Tämä koitui myös St-Pierren erheeksi ja menetti myös mestaruutensa tyrmäys tappioon Matt Serraa vastaan, joka oli selkeästi pienikokoisempi. Virheistä kuitenkin kuuluu oppia ja dokumentti käy sittemmin läpi millainen mietintä prosessi St-Pierrellä käy läpi, jotta hän saisi itseluottamuksensa takaisin ja tahtotilan, jolla saisi mestaruutensa takaisin. Kaikki lähtee tietenkin harjoittelusta ja kuten monet lajinsa tähdet, olipa mikä tahansa laji kyseessä. Tahtotila ratkaisee monessa merkityksessä.
Dokumentti leikkaa hetkellisesti myös yhteen tärkeään asiaan, sillä vapaaottelua ei edelleenkään pidetä varsinaisena urheilulajina. Siinä missä jääkiekko ja amerikkalainen jalkapallo ovat yleisesti hyväksyttyjä urheilulajeina, ei vapaaottelua lasketa kaikkien ihmisten silmissä siihen luokkaan. Hassua kuitenkin ettei dokumentin missään vaiheessa vapaaottelua verrata esimerkiksi potkunyrkkeilyyn tai nyrkkeilyyn, sillä se tarjoaa samoja elementtejä, mutta mukana on myös matolla ottelemista. Kenties turhan verisenä lajina, siitä saa helposti katutappelu kuvan. St-Pierren päävalmentaja Firas Zahabi kuitenkin muistuttaa katsojilleen, että todellisen kamppailulajin harjoittajan erottaa selkeästi sulavista liikkeistä, jotka muistuttavat lähes balettitanssia. Toisin sanoen katutappelija ei tässä lajissa pitkälle pötki, mikäli ei ole selkeää pohjaa taustalla.
Kauan ei kuitenkaan dokumentissa käydä läpi kyseisiä kamppailuun liittyviä filosofisia tai kuvauksellisia asioita, vaan vajaan tunnin keskitytään St-Pierren uran kenties hankalimpaan kohtaan. Joulukuussa 2011 hän loukkasi eturistisiteensä ja joutui jäämään sivuun lähes vuodeksi. Tämän johdosta hänen välisarjan mestaruudesta voitaisiin otella väliaikaisesti, kunnes itse mestari palaisi takaisin. Tuolloin eräs toinen ottelija Nick Diaz oli haastanut St-Pierren ja rääväsuuna tunnettu ottelija alkoi nostamaan mediassa kohua heidän välille. Diaz puheistaan huolimatta oli ensin selvitettävä tiensä ykköshaastajaksi, jotta voisi otella mestaruudesta. Näistä kahdesta herrasta dokumentti käy läpi mediasta jo tuttuja asioita läpi, mitä mieltä herrat olivat toisistaan ja sun muita uhitteluita. Sinänsä mielenkiintoista varmasti niille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet perillä näistä asioista, mutta muutoin tämä osio ei ihmeitä tarjoa. Pienenä pilkahduksena esitellään St-Pierren matkaa Japaniin, mutta tämäkin vierailu oli leikattu varsin lyhyeksi.
Dokumentin loppu kuitenkin jää ikään kuin kesken. Se leikkaa St-Pierren aforismin jälkeen lomamatkaan Thaimaassa, jossa vain muistutetaan ettei mestari koskaan lopeta harjoittelemista, edes silloin, kun on lentänyt yli kaksikymmentä tuntia päästäkseen lomakohteeseensa.
Vaikka dokumentti jättää parantamisen varaa, siihen mihin tässä olisi voinut keskittyä enemmän, tarjoaa se silti mielenkiintoisen puolitoista tuntisen tarinan St-Pierren taipaleesta mestariksi, esitellen samalla hieman vapaaottelua lajista tietämättömille. Dokumentti tarjoaa paikoin hyvin filosofisenkin puolen. Ruudulla nähdään Kanadan talvimaisemissa symbolisessa mielessä susia ja muita villieläimiä taistelemassa elämästä ja kuolemasta. Siinä mielessä se on parempi kuvaus, kuin suora vertaus gladiaattoreihin, sillä puhtaaseen kamppailulajin harjoittelemiseen kuuluu myös henkinen puoli, eikä pelkkä väkivalta. Ruudulla nähdään myös muutamia aforismeja, muun muassa Helio Gracielta ja muilta tunnetuilta kamppailulajeihin vaikuttaneilta henkilöiltä.
“My adversary completes me. To disrespect him is to disrespect myself. Thanks to his presence, I am a true Martial Artist. Thanks to his willingness to face me, my life takes shape, my path evolves.”
-Georges St-Pierre
