Kazakstanilainen Borat lähtee laajentamaan maailmankuvaansa Jenkkilään, US ja A:han kuten hän asian ilmaisee. Tarkoituksena on tehdä dokumentti, mutta pasmat sekoavat kun hotellin töllöstä tulvahtaa silmille Baywatch-sarja ja Pamela Anderson. Viston äijän sisällä sykähtää ja dokumentin teko kääntyy ihailun kohteen metsästykseksi. Matkalla Borat tutustuu amerikkalaiseen elämän menoon ja siihen kuinka erilainen voikaan elämä olla muualla. Muut eivät vain osaa elää kuten kotona Kazakstanissa.
Borat ja koko juttu perustuu pissa-kakka-genitaali –huumoriin ja sen ylilyönteihin. Kyytiä saa jenkkiläinen teennäisyys ja tilanteet ovat kuin Mr. Bean K-18 versiona. Tyyli on niin tyylitöntä että se iskee. Vastakkain asettelu on kohdillaan kun sinihiuksinen small talk –jenkkimamma on toisena osapuolena ja toisena Boratin oma keskustelun avaus kotipuolessa niin tavallisesta sukurutsasta tai perhekuvat pojan vehkeestä. Huh, näyttääpä pahalta kun sen näin ilmaisee, mutta nähtynä myötähäpeä värittyy holtittomaksi huumoriksi.
Elokuva on lajissaan poikkeus. Ensinnäkin se on asettunut omaperäisyydestä huolimatta ilman häpeää paikalleen massaelokuvien joukkoon, ja toiseksi krediitit siitä että koko idea on läpäissyt leffakoneistot ja sensuurit. Ilmeisesti markkinakoneisto näki tulevan hypen ennalta ja dollarikoneistohan huusi rasvaa laakereihin.
Näyttelystä tai sen tasosta on turha puhua yhtään mitään koska Sasha Baron Cohen vetää stand-up -show’sta road movie -version vain henkilökohtaisiin kykyihin perustuen. Se riittää tälläisena annoksena,. Toivoa sopii että hahmon syöttö loppuisi tähän eikä Boratin elinkaari jatkuisi tämän pidemmälle. Tämä on nyt nähty ja kuultu. Mutta hauskaa oli, niin kauan kuin sitä kesti.
DVD:n käyttis on yksi parhaimmista siinä suhteessa että linja pitää: katkova, epätasainen kuva ja valikot kuin alakoulun leikkaa-liimaa-askartele –tunnilla tehty. Mielikuvaklisee ex-Neuvostoliitosta pukkaa pintaan siis viimeistä tikkiä myöden.
