[I]”I am the writing on the wall, the whisper in the classroom. Without these things, I am nothing. So now, I must shed innocent blood. “[/I]
Usko on voimaa, voima mahdollistaa teot jotka ylläpitävät uskoa ja usko määrittää teot joilla usko pysyy yllä. Helen Lyle (Virginia Madsen) tekee tutkimusta modernista kansanperinteestä. Tämän perinteen osa on koukkukädellä murhaava mies, jonka nimi on Candyman (Tony Todd). Heisenbergin epävarmuusperiaatteen fiktiomuutosta soveltaen myyttistä hahmoa ei voi tutkia ilman että kyseinen hahmo kiinnostuu sinusta. Syntyvä vyyhti on sotkuinen ja vähemmän hyväksi terveydelle. Paitsi Helen myös hänen ympäristönsä ihmiset joutuvat tulilinjalle ja onko ruumiillisen kuoleman seurauksena kuolemattomuus myyttinä joka herättää kauhua.
Bernard Rose ohjastelee elokuvasovitusta Clive Barkerin kirjoittamasta novellista ja ohjaustyön lisäksi hän sovittaa tekstin valkokankaalle. Lopputulos on varmoin ottein ohjattu kauhuelokuva missä todellisuus ja myytti heittävät jättiläistä ja Philip Glassin tummat sävellykset tahdittavat hienovaraista, mielikuvitukseen perustuvaa kauhua. Veriset kuolinkohtaukset pidetään melkein piilossa ja vain niiden seuraukset näytetään.
[I]Candyman[/I] hakee tehokkuutensa päärooleistaan ja erittäin suuren ilahduksen säestyksellä Allekirjoittanut toteaa ne erinomaisiksi. Virginia Madsen toimittaa aluksi staattisen pääroolin skeptisenä tutkijana jonka turvallinen maailma saa odottamattoman, mutta kutsutun vierailijan. Pätkivän muistin ja muiden harmien lisäksi hän on yksin. Tony Todd on kaikilla tavoilla upea vastakohta Madsenin suoritukselle. Pelottava, koukkukätinen olemassaolo puhuu silkinpehmeällä äänellä ja hänen sanavalintansa ovat elegantteja. Huomattava on kuitenkin se että vasta vuorovaikutuksessa nämä näyttelijät luovat todella hienon kauhuelokuvakaksikon hirviöstä ja uhrista. Muut näyttelijät ovat pelkkiä statisteja tässä valssissa joka tanssitaan graffitien keskellä, rojurovion loimuavassa valossa.
Ainoa heikkous on juonen hienoinen epäselvyys, mutta shokkeihin ja vereen perustuva kauhuelokuva osoittautuu myyttiseksi ja kauniiksi elokuvaksi. Tämä peilin avulla kutsuttavan miehen elokuva päättyy naiseen joka kutsutaan peilillä ja myytti on kuolematon.
[I]”Be my victim. “[/I]
