Konfliktilla on kaksi osapuolta, Rufus Ryker (Emile Meyer) joka on vanha ja kärttyisä karjaparoni ja Joe Starrett (Van Heflin) joka on paikoilleen asettunut viljelijä ja he ovat isompien ryhmien johtajia. Kulkumies Shane (Alan Ladd) värväytyy Starrettin palvelukseen ja lisäksi hän on äärimmäisen kyvykäs aseen käyttäjä ja nyrkkitappelija. Käsirysyn seurauksena Shanesta tulee viljelijöiden esitaistelija ja Ryker hankkii omansa, Jack Wilsonin (Jack Palance).
Klassisen, kärjistetyn ja myyttisen länkkärin lähtökohta on selkeä. Vanhan öykkärin johtama paha ja omista lain suomista oikeuksistaan kynsin ja hampain kiinni pitävä yksilön johtama hyvä ovat siis toistensa kurkuissa kiinni ja hyvä voittaa. Yksiulotteisen sankarmyytin sijasta George Stevens rapauttaa sen alkutekijöihinsä juurikin hienovaraisella kritiikillä. Tämän kritiikin kankaana toimii juurikin oikeasti sankarillisen Starrettin parempi puolisko Marian (Jean Arthur) ja poika Joey (Brandon De Wilde) joista toinen huomaa totuuden ja toinen taas suorastaan palvoo sankarillista Shanea. Selvä on että Shane on sankari, mutta hän on lisäksi pyssymies ja sellaisena hän on väkivallan turmelema raakki ja lisäksi Shane tietää sen itse ja inhoaa itseään murhaavien taitojensa vuoksi jotka erottavat hänet elämästä ja lämmöstä. Karjaparoni Ryker ei myöskään jää pelkäksi möröksi joka vihaa viljeliöitä tyhjän vuoksi vaan hänkin saa suunvuoronsa. Ainoastaan Jack Wilson on puhtaasti yksiulotteinen hirviö ja sellaisena täydellinen roiston ykköskätyriksi.
Alan Ladd on kirkasotaisen lännensankarin arkkityyppi, mutta pinnan alla velloo yksinäinen, kylmä ja tappava ihmisraunio joka haluaa vain päästä rauhaan. Jack Palance hänen vastapuolenaan on silkka metafyysinen kuolemankone: käärmettä nopeampi ja ilkeäluonteinen.
Todellinen elokuvan sankari ei ole nimihenkilö, vaa, Van Heflinin kiihkeästi tulkitsema Joe Starrett. Starrettilla on rohkeutta puolustaa mielipidettään tarpeen vaatiessa vaikka asein ja hänellä on myös ylpeyttä. Emile Meyer hänen vastapuolenaan on yrmeä ja kiukkuinen ukko, mutta hänelläkin on ylpeytensä mistä hän ei luovu, joten elokuvan sankarilla ja pahiksella on peruuttamaton ristiriita.
Voimakkaimmat suoritukset kylläkin nähdään juurikin Shanen vaikutuksen kankailta, eli Jean Arthurilta ja Brandon De Wildeltä. Äidin tarkkaavaisuus ja tietämys on suunnaton, mutta yhtä tavalla suunnaton on lapsen uteliaisuus. De Wilde tekee erinomaisen suorituksen joka toimii tehokkaana vastapainona Alan Laddin vähäeleiselle, hienovaraiselle työlle.
Tarina on siis suorastaan myyttisen perinteinen ja henkilöhahmot samaten, mutta erinomainen toteutus ja hienovaraisen, mutta kiistattoman kriittisesti käsitellyt henkilöhahmot pelastavat paljon. Erinomaisen hyvä western, mutta tietty maagisuus jää puuttumaan. Joka tapauksessa itseään pakeneva Shane on tihrustavasti katsovan, ponchoon verhoutuneen miehen-vailla-nimeä sankarillisempi esi-isä, mutta vihje lopusta joka on oleva [movie]Armoton[/movie] on kiistaton.
