Nykypäivän paras ohjaaja saattaa hyvinkin olla Christopher Nolan. Kyseinen ohjaaja ei ole pelkästään uuden sukupolven lyömätön ykkönen vaan myös yksi kirkkaimmista tähdistä koko elokuvahistoriasta. Onko Nolan sitten päässyt jo Steven Spielbergin, Alfred Hitchockin tai Stanley Kubrickin tasolle? Ei varmaankaan, mutta sen päättäkööt jokainen itse. Nerokkuus kulkee suvussa, koska Christopher Nolanin veli Jonathan on välillä ollut mukana veljensä elokuvien käsikirjoituksessa ja jälki on näyttänyt hyvälle. Tämän brittiläisen miehen pääsylippu kuuluisuuteen oli vuonna 2000 ensi-iltansa saaneen Memento -nimisen elokuvan ansiota. Nyt otamme käsittelyyn mestariohjaajan kymmenennen täyspitkän elokuvan ja vuonna 2017 ilmestyneen Dunkirkin. Kyseessä on ensimmäinen tositapahtumiin perustava elokuva tältä tekijältä.
Kaikki alkaa, kun vihollisjoukot ovat saartaneet satojatuhansia sotilaita Dunkerquen rannalle ja evakuointi on alkamassa. On vain ajan kysymys pääsevätkö he turvaan vai teurastavatko viholliset heidät.
Aluksi olin erittäin epävarma pituudesta, koska yleensä Nolanin leffat kestävät lähemmäs kolmea tuntia, kun taas Dunkirk ei edes kahta. Positiivisena yllätyksenä tarinan kanssa ei kiirehditty ja kaikki saatiin kerrottua onnistuneesti. Tosin olisin jaksanut katsoa tätä pidempäänkin. Tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta: maasta, mereltä ja ilmasta. Rannassa ja itse piirityksen keskellä tapahtuvat tapahtumat ovat kaikkein mielenkiintoisimmat. Kovin paljon leffassa ei puhuta, mutta se vain nostattaa jännitystä.
Visuaalisesti elokuva on sellainen kuin sotaelokuvan kuuluu olla ja kaikki näyttää upealle. Äänimaailma on viimeisen päälle hiottu kokonaisuus, jonka tukena on täydellinen kuvaus. Höystettynä vielä Hans Zimmerin eeppisellä ja jännittävällä soundtrackillä. Verellä ei lähdetä mässäilemään ja sodan raakoja jälkiä ei erityisemmin näytellä. Voisi kuvitella, että kaikki tapahtumat oltaisiin koluttu läpikotaisin Toisesta maailman sodasta. Vuonna 1958 ilmestyi ensimmäinen Dunkirk-elokuva, mutta tämä uusi versio jättää alkuperäisen nuolemaan näppejään.
Pahin selkäänpuukottaja on juuri leffan pituus. Osa näyttelijöistä ehtii vakuuttamaan, mutta moni jää pahasti varjoon ilman minkäänlaista mielenkiintoa. Fionn Whitehead esittää hienosti pelokasta ja samaan aikaan rohkeaa sotilasta. Tom Hardya olisin tahtonut nähdä lisää ruudulla, jolloin hahmosta olisi saanut hieman enemmän irti. Mark Rylance onnistuu myös kohtuu hyvin kapteeni Dawsonina. Sodasta jonkin sortin traumat saanut sotilas on Cillian Murphyn tulkinnan varassa, mutta ei tälläisellä ajalla ehdi näyttelijänlahjojaan esitellä.
Cinema Audio Society Awardsin parhaasta äänimiksauksesta palkittu ja Oscar-gaalassa 8 ehdokkuutta saanut Dunkirk on katsomisen arvoinen ja intensiivinen sotaelokuva, joka jää elokuvahistoriaan yhtenä Nolanin huippuleffana. Loistavaa dialogia tai hahmon kehitystä elokuva ei tarjoa missään määrin, mutta muuten jokaista hiekanmurua myöten viimeistellyn kokemuksen.
