”Pankkiryöstöt on jo niiiiin nähty. Ne on siis täysin out”. Näin voisi ajatella luettuaan
takakansikuvauksen leffasta Mad Money. Osittain loppuunkaluttu aihe pelaa tällä kertaa kuitenkin sillä mukamas ovelalla seikalla, että päähenkilöt ovat naisia. Tämä tietysti tarkoittaa etteivät ryöstäjät ole kovinkaan paatuneita rikollisia vaan pikemminkin, hyvin laajassa merkityksessä, suhteellisen normaaleja ihmisiä, joille nyt on vain sattunut huonoa onnea ja he aikovat korvata kaiken varastamalla käytöstä poistettavia kuluneita seteleitä ikään kuin se olisi vähemmän väärin. Rikoskomedia on vaativa laji ja Thelma & Louise filmin käsikirjoittaja Callie Khouri pyrkii tuomaan, tällä kertaa ohjaajan pallilla, genreen naisnäkökulmaa.
Don ja Bridget Cardiganille on kertynyt velkaa likemmäs 300000 dollaria. Don sai vuosi sitten potkut töistään ja on jäänyt kotiin makoilemaan masentuneena. Synkkenevässä finanssikriisissä koko ikänsä kotiäitinä ollut Bridget päättää hakea töitä rahan hankkimiseksi. Siivoushommaa lohkeaa kaupungin pankista. Piakkoin hän huomaa kuinka pankin kellarissa tuhotaan kuluneita, vielä kuitenkin käyttökelpoisia, seteleitä joka päivä nippukaupalla. Päähenkilömme kehittelee suunnitelman muiluttaa pätäkkää ulos, tietenkin vain velkojen kuittaamiseksi. Hän tarvitsee missioonsa apua ja saakin suostuteltua mukaansa tuohen silppuamisesta vastaavan koneenkäyttäjän Ninan (Queen Latifah) sekä toisen siivoojan Jackien (Katie Holmes), jonka siivousvälinekärryssä massit on kätevä siirtää autuaammille tuhlausmaille. Bridgetin pitäisi kuitenkin muistaa että ahneella on likainen loppu…
Näin mieskatsojan näkökulmasta leffa oli tasoa ihan siedettävä ja olikin piristävää nähdä kerrankin vähän erilaisia ”roistoja”. Diane Keaton oli erittäinkin hyvä aviovaimona, jonka motiivit tehdä omatoimisia valuuttasiirtoja muuttuvat edes hippusen oikeallisista vähemmän sellaisiksi. Ammattimaista työtä on aina ilo katsella. Queen Latifah on tyypillinen oma itsensä, kuten myös Katie Holmes, jälkimmäinen valitettavasti. Siinä missä Latifah pystyy puhaltamaan edes hieman lämpöä omaan hahmoonsa Holmes on tyypillisen väritön jopa roolissa, johon olisi saanut kehiteltyä vaikka mitä viihdykettä. Mutta ei, mitäänsanomatonta taas kerran. Muita näyttelijöitä ei kannata tarkemmin edes analysoida, sillä tämä on kolmen (lue yhden) naisen show.
Kysymys siitä, onnistuiko leffa olemaan muutakin kuin harmitonta ajanvietettä, vastaus on vahvasti negatiivinen, sillä mitään syvempää argumentaatiota tässä ei ole. Eikä sen puoleen tarvitsekaan, jos kokonaisuus kerran toimii kuten nyt. Alku koukuttaa verrattain hyvin ja pienten pihistysten alettua herääkin jo kysymys miten kaikki voi olla näin helppoa kunnes silmukka alkaakin sitten yllättäen kiristyä. Tässä vaiheessa leffa onnistuu jopa jännittämään rippusen. Huumoripuoli ei varsinaisesti esitä mitään uutta tai uberhauskaa, mutta onnistuu kontekstissaan sangen rapsakasti. Jotain, mistä haluaisin moittia tekijöitä, ovat jotkut epärationaaliset ratkaisut. Varsinkin lopun tiukoissa tilanteissa sekä oikeudenluvun jälkimainingeissa käsikirjoituksen mielikuvitus ei ole riittänyt parhaimpiin ratkaisuihin. Toisaalta voisin myös ruveta myös veisaamaan valitusvirttä itse kunkin hahmon moraalittomasta toiminnasta, mutta komediahan tämä olikin eikä pätkä siksi toimisi tiukan järkevänä kokonaisuutena.
Lopussa Christopher McDonald melkoisen erikoisena asianajajana on myöskin hilpeähköä katsottavaa. Diane Keaton on silti tämän leffan erottautuja. Kehottaisinkin, jos tämä täytyy jonkin syyn ajamana katsoa, tee se hänen ansiostaan. Ajantappamiseen tämä ei välttämättä ole onnistuneinta settiä. Toisin sanoen siis Hulluna rahaa menee paremman puutteessa, nämä pisteet ovat kenties jonkin verran yläkanttiin, jossain määrinhän kyseessä on myös mielentilaleffa. Että näin.
