Jack Nicholson tähdittää tätä vuonna 1997 ilmestynyttä romanttista komediaa nimeltä Elämä on ihanaa, josta nappasi hienosti parhaan miespääosan Oscar-pystin. Saman tempun teki Helen Hunt vastaavasti parhaasta naispääosasta. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut James L. Brooks, jonka aiempiin teoksiin kuuluu muun muassa menestyksekkääksi arvioitu Hellyyden ehdoilla. Niin, onhan hän tietenkin tuottanut myös tuttuakin tutumpaa Simpsonit-sarjaa.
Elokuva kertoo äksystä miehestä nimeltä Melvin (Jack Nicholson), joka tuntuu vihaavan kaikkea ja kaikkia. Hänen naapurissaan asustaa homo maalari Simon (Greg Kinnear), joka tapailee tummaihoista miesystäväänsä ja lässyttää pienelle koiralleen. Kumpikin niistä asioista saa Melvinin vähintään raivon valtaan, sillä mieluiten hän kirjoittaisi yksin puolityhjässä asunnossaan rakkausromaaneja ja toteuttaisi lukemattomia pakkomielteitään. Näihin vaivoihin hän hakee uudelleen apua vasta silloin, kun huomaa kiinnostuneensa kahvilan tarjoilijatar Carolinista (Helen Hunt). Muilta hän ei ruokaa suostuisikaan vastaanottamaankaan, saati puhumaan edes jokseenkin asiallisesti. Useiden sattumien ja onnettomuuksien kautta mainittu kolmikko päätyy yhteiselle matkalle, joka muuttaa heidän elämänsä suuntaa.
Elämä on ihanaa -elokuva on ensisijaisesti kasvutarina miehestä, jonka karun ulkokuoren alta paljastuu ujo ja romanttinenkin mies. Tarina alkaa Melvinin ja naapurin piskin kohtaamisesta, siitä kuinka paljon epämiellyttäviä kokemuksia moinen otus voi toiselle aiheuttaa. Juonen edetessä nähdään, kuinka Melvin kiintyy koiraan ja myöhemmin kauniiseen naishenkilöön. Hänen taustojaan ei sen enempää selvitellä: ei ole tietoa, miksi hänestä on tullut niin katkera mies vai onko hän ollut sellainen aina. Historiaa tärkeämpää onkin nykyisyys ja miten hän kokee tässä hetkessä tapahtuvat asiat.
Tuntuu hassulta, että elokuva tuntuu välillä liian pitkältä ja toisaalta jälkeenpäin miettii, että miten kahden ihmisen välinen kehitys menee niin nopeasti lävitse. Raina mainitsee yhdeksi genrekseen komedian, mutta hauskoja kohtauksia on valitettavan vähän. Paljon lepääkin Nicholsonin harteilla, joka suorittaa roolinsa alusta loppuun ammattimaisesti, eikä Huntissakaan valittamista ole. Näitä kahta huippuluokan näyttelijää kelpaa katsella reilun parituntisen ajan, sillä aihe on kiinnostava ja kaksikon sanailu toimivaa. On hämmentävää, miksi koira saa niin paljon ruutuaikaa. Vähempikin mielestäni riittäisi, vaikka onhan se toki merkittävä askel Melvinin kehityksessä.
Romantiikkaa on tarjolla yllin kyllin sitä janoavalle. Melvinin epävarmat kohteliaisuudet ja pienet eleet tuntuvat suloisilta, mutta jotain jää kuitenkin ehkä puuttumaan. Käsikirjoitus etenee hyvin, vaikka joissain kohdin hahmojen reaktiot tiettyihin tapahtumiin nostavat ilmaan kysymysmerkkejä. Muutenkin elokuva on ehkä hieman yliarvostettu, koska se toimii pääosin vain Nicholsonin avulla. Leffa olisi melko keskinkertainen ilman häntäkin, mutta paljon parempi, kun hän on pääosassa.
