Sally Potterin ohjaama Mies joka itki on jäänyt elokuvamaailmassa aika vähälle huomiolle. Syytä pitää pohtia, sillä itse leffa on hyvä ja näyttelijätkin kohtuullisen tunnettuja.
Venäläisjuutalainen Suzie (Christina Ricci) on joutunut lapsena eroon isästään (Oleg Yankovsky) tämän paettua Amerikaan. Monien mutkien kautta Suzie on päätynyt Pariisiin, missä hän on tutustunut venäläiseen naiseen Lolaan (Cate Blanchett). Hyvän tanssi- ja laulutaidon omaavana Suzie pääsee ansaitsemaan elantoansa ooperaesitysten taustalaulajana. Lolan tehdessä lähempää tuttavuutta tunnetun oopperalaulajan Dante Dominon (John Turturro) kanssa, Suzieta vetää puoleensa mystinen mustalaismies nimeltään Cesar (Johnny Depp). Itsensä irtolaiseksi tunteva Suzie ystävystyy mustalaisjoukon kanssa, mutta silti kaipuu isän luokse vetää häntä kohti Amerikan manteretta. Saksalaisen sotajoukon vyöryttyä Pariisin kaduille, ei Suzie eikä myöskään Cesar mustalaisjoukkonsa kanssa ole enää turvassa.
Tarina on hyvin tunteellinen ja valloittava. Ohjaus on onnistunut kohtuullisen hyvin, vaikka elokuvan tahti on epätasainen: alun ja lopun tapahtumat on toteutettu suurinpiirtein pikakelauksella ja tarinan keskiväli on välissä melkoista laahaamista. Siitä huolimatta elokuvan juoni kulkee hienoisesti eteenpäin. Elokuvassa ei tapahtumien taustoja juuri selitellä, jonka vuoksi euroopan historiaa pitäisi tuntea vähän ennen kuin alkaa elokuvaa katsomaan.
Epätasaisen ohjaustyön paikkaa upeasti henkeäsalpaava visuaalisuus. Elokuva on kertakaikkiaan erittäin kaunis yksilö, suorastaan taidenautinto. Leffan musiikit ovat myös erittäin mahtavia. Nämä suomeksikin luritetut kappaleet sopivat elokuvaan täydellisesti ja niiden avulla tunnelma nousee monen monta pykälää.
Näyttelijöiden osalta elokuva on hieman kaksijakoinen. Parhaimmiat roolit leffassa tekevät Turturro italiaano Dantena sekä hassusti venäjänmurteella jutteleva Blanchett Lolana. Mielestäni Turturron ja Blanchettin roolisuoritukset ovat tässä elokuvassa parhaimpia kuin muissa näkemissäni elokuvissa, joissa he ovat näytelleet. Christina Riccistä taas ei saada läheskään niin paljon irti kuin voisi. Deppin kanssa toteutetut kohtaukset ovat erittäin heikkoja, joka onkin pienoinen ihme, sillä tämä on kolmas elokuva, jossa he yhdessä näyttelevät. Sivuhenkilöistä parhaiten roolissaan onnistuu isää näyttelevä Oleg Yankovsky.
Elokuvan tuhlatuin vauraus on Deppin kykyjen käyttö. Rooli on turhan pieni ja joutava, jotta Deppin lahjat pääsisivät puhkeamaan kukkaan. Toki silloin, kun mies täyttää valkokankaan, hoitaa hän leiviskänsä hienosti. Iso plussa tulee eleillä näyttelemisen runsaudesta; ei sitä dialogia tarvi niin paljon leffaan tunkea, jos ammatti-ihmiset osaa hommansa, kuten elokuvassa tullaan huomaamaan. Silti Deppin roolista jää valju kuva, josta ei voi antaa *** ½ laakia enempää. Parempaankin olisi varmasti rahkeet riittäneet.
Kaikenkaikkiaan Mies joka itki ?elokuvaa voi sanoa hyväksi. Sen näkyvin osio on ehdottomasti sen taiteellisuus, joka ilmenee häikäisevän upeana visuaalisuutena sekä erittäin mahtavana musiikkina. Pituuskaan ei pääse haittaamaan, sillä elokuva kestää vain noin puolitoista tuntia. Tarinan kerronnan epätasainen rytmi, sekä mielestäni hieman hätiköity ja typerä loppu laskevat kuitenkin pisteitä. Siitä huolimatta elokuvaa voi suositella kaikille, jotka haluavat katsoa välissä jotain muutakin kuin massiivisia Hollywood projekteja.
nimimerkki: John Christopher Depp II
