Länsimainen oikeusjärjestelmä suojelee rikollisia, sanoi Likainen Harry. Lait on tehty alamaailman iljetyksiä varten, eikä edes yhtä sarjamurhaajaa saada kiinni verekseltään, ellei siihen ole virallisia lupia. Luojan kiitos meillä kuitenkin oli Likainen Harry antamassa rikollisille mitä kuuluukin – napin otsaan. Näin sai alkunsa meidän kaksilahkeisten suosiota nauttivat vigilante-leffat, joissa useimmiten vanhat poliisit käyvät taistoon yhteiskunnan epäkohtia vastaan omalla, aivan erityisellä tavallaan. Tämän verisen genren hedelmiä niittää pelottavan kärjistetysti Charles Bronsonin Ennen keskiyötä.
Kaupunkia terrorisoi sarjamurhaaja, joka on erityisen mieltynyt nuorten naisten jahtaamiseen. Veteraanikyttä Leo Kessler(Charles Bronson) ei kuitenkaan niin vain lannistu, vaan mies aikoo tehdä kaikkensa, jotta munasillaan veistänsä heilutteleva hyypiö saisi pikalipun sähkötuoliin. Mutta eiväthän asiat ikinä helposti suju ja piakkoin soppaan sekoittuu myös Kesslerin tytär saaden isäpapan venyttämään kunniallisen poliisityön rajoja äärimmilleen. Todisteiden istutuksesta ei voi kuitenkaan seurata mitään hyvää, paitsi nyt murhaajamme tietenkin janoaa kostoa.
Eikö kuulostakin turhan paljon Likaiselta Harrylta? Totta kai, mutta kun mukana on aina yhtä uurteinen Charles Bronson, niin eihän tämä nyt täysin toivoton voi olla. Ennen keskiyötä kehittyykin tasaiseen tahtiin yllättävän mukaansatempaavaksi jännäriksi antaen katsojalle satunnaisesti pientä älyllistä purtavaa oikeudentajun ja laillisuuden määrittelystä. Samalla se satunnaisesti maalailee kauhukuvia lain tehottomuudesta yhteiskunnan sairaita yksilöitä vastaan. Kun Likainen Harry sentään pysyi reilusti todellisuuden rajojen sisällä eikä lyönyt pahemmin yli, niin Ennen keskiyötä nauraa avoimesti länsimaisen oikeusjärjestelmän toimivuudelle ja ihannoi oman käden oikeutta.
Tylyäkin tylymmän leffan ehdottomaksi helmeksi paljastuu jo alkuminuuteilla Gene Davisin nerokkaasti tulkitsema sarjamurhaaja. Kiltinoloinen kultapoika ei ehkä hekota maanisesti kuten Andy Robinsonin Scorpio, mutta siinäpä se karmivuus piileekin. Kyseessä ei missään nimessä ole kuolaava psykopaatti tai skitso vaan – enkä voi olla korostamatta tätä liikaa – täysin normaali ja määrätietoisesti toimiva ihminen. Olisi helppoa lyödä murhat mielenvikaisuuden piikkiin, mikä onkin tehty miljoonia kertoja, mutta selvästikin käsikirjoitusosastolla tajuttiin etteivät alasti riehuvat veitsenheiluttelijat ole aina pöpejä.
Mutta ei kuitenkaan mitään niin hyvää, etteikö jotain pahaakin. Ennen keskiyötä on nimittäin pirun koominen leffa. Katsoja pääsee seuraamaan häkellyttävän monta kertaa ja tuskastuttavan läheltä Daviksen kuutamojuoksuja pakaratasolta. Okei, miehessä on pientä viuhahtajan vikaa, mutta onko meidän aivan pakko seurata sitä lähes tuntoetäisyydeltä? Pidemmän päälle myös äärioikeistolainen viesti alkaa puuduttaa, kuten myös parikymppiset naisnäyttelijät, joiden näyttelijäntaidot kiteytyvät veriseen kuolemiseen ja kirkumiseen puolialastomana.
