Leffan pyörähtäessä käyntiin, tiesin sen olevan teinikomedia cheerleadereistä. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta heti kättelyssä huomasi, että elokuvan tempo on huomattavasti nopeampi kuin komedioissa tavallisesti. Vitsiä pukkasi välillä niin nopeaan tahtiin, ettei edes ehtinyt jäädä odottamaan seuraavaa.
Leffan idea ja juoni ovat toki melko kuluneita, jenkkifutista pelaavat teinipojat jahtaavat kauniita cheerleadereitä, mutta silti se oli jotenkin erilainen. Ehkä päähenkilöiden toisenlainen itsevarmuus omasta heteroudestaan teki heistä sympaattisempia kuin mitä amerikkalaiset teinifutarit yleensä ovat.
Elokuvassa pojat Nick ja Shawn valitsevat testosteronipitoisen futisleirin sijaan lähes pelkästään naisista täyttyvän huutosakkileirin. Pojista toinen keskittyy jahtaamaan naisia illasta toiseen, kun taas toinen pojista rakastuu oman ryhmän kapteeniin. Ei siis mitenkään omaperäistä.
Mitään häikäiseviä roolisuorituksia ei tässä elokuvassa näe, mutta eivät “pojat” kuitenkaan riman alta kömpineet. Jos joku henkilöistä alittaa riman, niin se on varmaankin Las Vegas -sarjasta tuttu Molly Sims, joka esittää elokuvassa pienen sivuroolin cheeledereiden kouluttajana.
Juttu kuitenkin kulkee, erityisesti Eric Christian Olsenin esittämälle Nickille on kirjoitettu hauskoja repliikkejä, jotka eivät ole läheskään yhtä ennalta arvattavia kuin elokuvan juoni. Elokuva osoittautuikin tavallista paremmaksi teinikomediaksi, osaksi nopean ja hauskan dialoginsa ansiosta, osaksi siksi, että elokuva nauraa sekä itselleen, että muille lajitovereilleen. Oman osansa saa myös samasta aiheesta tehty, osin hieman vakavampi elokuva Anna Palaa – Bring it on!
Kolme tähteä kohtalaisen hyvästä elokuvasta, puolikas päälle itselleen nauramisen taidosta. Prohibidabido, tai jotain sinnepäin…
