Romanttiset komediat eivät ole mitään minun lemppareittani, mutta genrestä löytyy myös poikkeuksia, kuten tämä loistava Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Se kertoo Charlesista (Grant) ja hänen kavereistaan, joiden elämässä häät ovat arkipäivää. Aina joku tuttava on menossa naimisiin, mutta ei kukaan Charlien läheisestä ystäväpiiristä. Häissä he miettivät omaa elämäänsä ja keksivät teorioita avioliitosta. Heistä melkein kaikki ovat sinkkuja, jotka yrittävät etsiä itselleen elämänkumppania samalla, kun he näkevät muiden saavan sellaisen. Charlesin elämä muuttuu, kun kuvioihin astuu amerikkalainen Carrie (Andie MacDowell), jonka kanssa Charles kohtaa muutaman kerran uudelleenkin.
Homma on varsin hauskaa katsottavaa, moneen kertaan saa hörähtää ihan ääneenkin. Hetkeksi jopa vakavoidutaan, pitäähän ne elokuvan nimen lupaamat hautajaisetkin kokea. Lajityypin yleisimmät kliseet vältetään upeasti. Elokuvan merkittävä voimapiste on sen loistava käsikirjoitus, jonka on väsännyt Richard Curtis (Mr. Bean, Musta kyy, Notting Hill). Ohjaaja Mike Newell on saanut homman sujuvasti toimimaan. Yhdessä vaiheessa juttu ei oikein toimi, mutta sitten oikein muuta vikaa tästä ei löydykään.
Elokuvan päähenkilöitä näytetään melkein ainoastaan häissä ja yhdissä hautajaisissa, mutta silti leffan tyypeistä on tehty syviä kokonaisuuksia, joihin on helppo samaistua. Siinä on auttanut elokuvaan haalitut hyvät näyttelijät. Hugh Grant osaa olla ärsyttäväkin, mutta parhaimmillaan hän on loistava, kuten tässä. Andie MacDowell on myös ihan hyvä, vaikka jääkin hieman muiden näyttelijöiden varjoon. James Fleet, Kristin Scott Thomas ja Charlotte Coleman ovat kaikki loistavia Charlesin ystävinä. Pitää myös mainita David Bowerin suoritus Charlesin kuurona veljenä sekä Simon Callowin ja John Hannahin roolisuoritukset Charlesin ystäväkuntaan kuuluvana homopariskuntana, varsinkin Simon Callow on aivan mainio sekä hauska. Kuvioissa piipahtaa myös Rowan Atkinson hauskuuttamassa tavalliseen tapaansa.
Neljät häät ja yhdet hautajaiset naurattaa sekä liikuttaa ja lopputekstien hyöriessä ruudulla katsojalla on hyvä mieli. Pläjäyksen voi hyvin tarkistaa toiseenkin kertaan, eikä hohto ole kadonnut. Brittiläiset ne vaan osaa tehdä hyvää elämänläheistä huumoria. Elokuvaa voi suositella hyvin mielin tavallisesti romanttisia komedioita inhoavillekin. Mitään tavallista hollysiirappia ei ole tarjolla.