[I]”‘Blinky’ Watts is not blind. He suffers from boseman simplex. He actually sees 25,62 times as much as we do. If we would see what Blinky is seeing right now it would look something like this…”[/I]
David Lynch, Missoulan kirous/siunaus elokuvataiteelle tuo aina mieleen omituisen, surrealistisen näkemyksen missä aika, tila ja identiteetti heittää kieppiä kaatuvalla rekillä. Sama pätee TV:ssä, mutta Mark Frost ja David Lynch eivät luoneet pelkkää Twin Peaksia kaikkine omituisuuksineen. Kyseisen mestariteoksen jälkeen kaksikko nykäisi aikaan lyhyen ja ennen kaikkea [I]koomisen[/I] periodisarjan. Mukana on siis surrealistista, ajoittain huonon maun mukaista ja koko ajan hervottoman hauskaa kohellusta 1950-luvun TV-studiossa.
Lester Guy (Ian Buchanan) on kulahtanut näyttelijä joka tähdittää pienen Zoblotnick-yhtiön ohjelmaa. Shown toinen tähti on lyhyesti sanoen tyhmä Betty Hudson (Marla Rubinoff) ja studiotoimintaa ohjaa Itä-Euroopasta kotoisin oleva Vladja Gochktch (David L. Lander). Tuottaja Budwaller (Miguel Ferrer) yrittää pitää mielenterveytensä kasassa mikä ei ole helppoa sillä kaikki menee aina pieleen. Suorassa lähetyksessä ei myöskään ole tilaa töppäilyyn, sillä Zoblotnickin (Sydney Lassick) toimistosta tuleva linja on tarpeeksi kuuma sylkemään liekkejä.
David Lynch ja huumori eivät ole toisensa poissulkevia suureita. Suoraan lähetykseen mahtuu mieletön määrä katastrofeja ja henkilöhahmot ovat riehakkaasti yliampuvia. Lukuisista lyhyemmistä vitseistä huomattavin on ‘Blinky’ Watts (Tracey Walter) jonka näkökyky muistuttaa pysyvää LSD-trippiä pehmolelukoirin ja mikään ei koskaan selitä mikä on hurry up-kaksosten (Raleigh & Raymond Friend) merkitys.
Ian Buchananin suoritus Lesterinä on nautinnollisen ylinäyttelevä ja huokuu niljaa, mutta se on juuri täydellistä kulahtaneelle näyttelijäplantulle jolla on yhä valtava ego. Marla Rubinoffin vastarooli Betty Hudsonina osoittaa kiistatta hänen olevan tyhmä kuin vasemman jalan saapas ja henkisen kömpelyyden lisäksi hän on myös ruumiillisesti kömpelö. Miguel Ferrer toimittaa mainiosti kireän suorituksen Budwallerina joka on yksi harvoista todellisuuden ymmärtävistä hahmoista. Sydney Lassickin suoritus Zoblotnickina on hykerryttävä, mutta kirppuista ahmaa muistuttavaa peruukkia kantava paksukainen käsittämättömällä aksentilla ei voi olla muuta kuin hauska ja David L. Landerin käsittämätön mongerrus vaatii tulkkia.
Sarja aloittaa siis käsittämättömän hauskalla otteella, mutta jopa seitsemässä episodissa huomaa että Lynch ja Frost ovat kaataneet lähes kaiken hauskuuden juurikin alkuepisodeihin, sillä surrealismin ja ylltyskäänteiden määrä laskee varsin dramaattisesti, joskaan se ei missään vaiheessa lopu. Ironisena piirteenä voi sanoa että Suomi on ainoa maa koko maailmassa missä tämä nauruhelmi on näytetty kokonaisuudessaan.
Lyhyesti sanoen Lynchin ja Frostin salaistyö TV-komedian on taatusti tekijöidensä näköinen, mutta ennen kaikkea se on hauska. Huutonauruhauska itse asiassa ja se on tärkeintä komediassa. Omituinen surrealismi on pelkkä maukas lisämauste.
