Näyttävyyteen on taisteluiden lisäksi panostettu maisemapuolella.

22.8.2004 16:09

Arvioitu elokuva

Ran

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:
Valmistusvuosi:1985
Pituus:156 min

Kurosawan Ran-projekti kesti kymmenen vuotta, jona aikana käytettiin rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin oli käytetty japanilaisessa elokuvassa. Sen juoni alkaa siitä, kun Hidetora karkottaa poikansa Saburan, koska ei voi sietää tämän suorapuheisuutta, joka loukkaa perinteitä. 1500-luvun Japaniin sijoittuva tarina käynnistyy, ja odotukset ovat todella korkealla.

Jos juoni ei kiinnosta, niin leffa kannattaa jättää katsomatta, sillä pelkkien taistelukohtauksien takia on turha vaivautua 156 minuutiksi. Ne ovat loistelaita ja sitten, kun ne tulevat, niin myös tulevat! Ruumiita syntyy ja taloja palaa, veri lentää ja tanner on kuin ohjaajan näkemys Helvetistä. Sitten niiden välillä on niin paljon suvantovaiheita, että väkisinkin hieman tylsistyy. Vaikken olekaan action-fani, niin taistelukohtaukset ovat ehdottomasti Ranin parhain osa-alue, jonka toteutukseen on nähty niin paljon vaivaa, että se on hatun noston arvoista. Hidetoran mukana kulkeva narri ei ole elokuvan kannalta positiivinen asia. Tämä ärsyttävä nainen (vaiko mies??!) saa aikaa aivan liikaa ja alkaa tympimään hyvinkin pian. Jos tämän oli tarkoitus olla hauska, niin eipä kyllä ole.

Näyttävyyteen on taisteluiden lisäksi panostettu maisemapuolella. Vuoristoiset seudut, joilla tuuli heiluttaa pitkää heinikkoa, ovat silmiä hiveleviä. Elokuvan parhaat asiat ovat vain niin pahasti ulkokuoreen liittyviä, että mieluummin katsoisin jonkun luontodokumentin, jos haluaisin maisemia nähdä, eikä parin, kolmen näyttävän taistelunkaan takia viitsi toista kertaa vaivautua. Itse tarina kun on niin venytetty, että saattaa olla vaarassa nukahtaa.

nimimerkki: Viisas

Arvosteltu: 22.08.2004

Lisää luettavaa