Äih, tämä elokuva.
Olin kirjoittanut tästä joskus pari vuotta sitten kokonaisen arvostelun, mutta se oli niin huono että jätin sen suosiolla julkaisematta. Nyt kun vielä entuudestaan katsastamattomat neuvostoliittolaiset mykkäelokuvat alkavat käydä muutenkin vähiin, joudun kai sitten vihdoin ottamaan härkää sarvista ja kirjoittamaan koko roskan uusiksi.
Mecum omnes plangite!
Lain mukaan tarina sijoittuu Klondikeen ja suuren kultaryntäyksen aikaan. Joukko ihmisiä on majoittunut syrjäiseen pirttiin suuren kultavaltauksen kynnykselle. Yksi kullankaivajista sekoaa ja päättää ottaa muita kaivajia päiviltä. Vain yksi aviopari jää henkiin raivohullun partasuun kanssa, kun yhtäkkiä kevättulvat vievät mökin mennessään ja koko kööri jää kolmistaan ansaan. Loppujen lopuksi pariskunnan on päätettävä hirttääkö murhaaja lain mukaan vai päästää menemään.
Yksinkertaisin ja selkein tapa kuvailla sanallisesti tätä elokuvaa on palauttaa mieleen muutama kohtaus vuotta aiemmin tehdystä Charles Chaplinin [movie]Kultakuume[/movie]esta. Ensinnäkin kohtaus, jossa Kulkuri ja Jim ovat mäenrinnettä alas vyöryvässä mökissä ja toisaalta kohtaus, jossa kaksikko on jäänyt jumiin ryövärin majaan ja Jim alkaa nähdä näkyjä. Näihin kahteen kohtaukseen kiteytyy koko Lain mukaan, tämä on aivan selvästi saanut inspiraationsa näistä kahdesta kohtauksesta.
Mutta eipä siinäkään kaikki. Lain mukaan on neuvostoliittolaiseksi elokuvaksi poikkeuksellisen synkkä ja klaustrofobinen pätkä, suorastaan ihanan sellainen. Mitään kaksista vallankumousta tässä ei tietenkään nähdä, mutta kuvaus on päällisin puolin oikein tyylikästä jälkeä ja etenkin mökkiä ympäröivä luonto oikein vaikuttavasti tuotu esille.
Haluattekos tietää, mikä tässä mättää aivan erityisen paljon? Ei hätää, kerron sen kuitenkin: Aleksandra Hohlova mättää. En muista kovin monessa mykkäelokuvassa nähneeni samanlaista ylinäyttelyä kuin tällä naisella tässä elokuvassa. Hohlovan ilveilyä on yksinkertaiseesti jo suorastaan ikävää katsoa, sillä emäntä liioittelee ja repii jokaista ilmettään ja elettään ihan suoranaiseen irvokkuuteen asti. Ilmeisesti tällainen huitominen oli omana aikanaan jotenkin muodikasta, mutta häiritsevää se on silti.
Pakko kuitenkin sanoa, että Hohlova on varsin pätevä elokuvaohjaaja vaikkei näytellä osaakaan. Olen nähnyt muutaman hänen ohjauksensa eivätkä ne ole likimainkaan niin kömpelöitä kuin mitä naikkosen näyttelytaitojen perusteella voisi luulla.
Mutta ininät sikseen! Kokonaisuus ratkaisee, ja loppujen lopuksi kokonaisuus on tällä kertaa reippaasti plussan puolella. Olen nähnyt tämän alkuperäisen arvostelun kirjoittamisen jälkeen jo pariinkin otteeseen ja oppinut pitämään tästä kerta kerralta vain enemmän ja enemmän. Lain mukaan on niitä parempia neuvostoliittolaisia – Hohlovalla tai ilman.
