Nyt puhutaan kovan luokan leffasta; Nico on ehdottomasti niitä paljon puhuttuja elokuvahistorian merkkipaaluja, esittelihän se kansalle erään maailman tunnetuimmista, parjatuimmista ja legendaarisimmista näyttelijöistä, Steven Seagalin. Ihan totta, olkoonkin, ettei Seagal ole vuoden 1992 jälkeen tehnyt mitään hyvää, mutta kuka voisi kiistää tunnistavansa sensein yrmyn naaman? Tai väittää, ettei nimi toisi mitään mieleen? Ja vaikka sitä eivät kaikki myönnä, olen lähes varma, että jokainen teistäkin on nähnyt ainakin yhden Steven Seagalin elokuvan.
Oli aika, jolloin actionleffoissa ei panostettu sellaisiin turhuuksiin kuin juoneen, budjettiin tai erikoisefekteihin. Tuona aikana riitti, että elokuvassa oli paljon brutaalia toimintaa, ja pääosassa mielellään joku saakelin kova yrmy. Yleisesti ottaen tätä aikaa kutsuttiin kahdeksankymmentäluvuksi, mutta ko. filmejä tehtiin vuodesta 1971 aina vuoteen 1995 asti. Kahdeksankymmentäluvulla tehtiin silti puhtaimmat ja klassisimmat väkivaltaviihdepätkät, senkin todistaa Steven Seagalin kantaaottava esikoiselokuva, Nico.
Kyllä, Nicolla on selkeä teema ja siinä on kritiikkiä: Seagal näyttää mm. CIA:n rikolliset sivutoimet ja kaiken muunkin korruptioituneisuuden, ja esittää itse entistä CIA-agenttia, nykyistä chicagolaiskyttää, joka ainoana nousee rikollisia vastaan. Elokuva loppuu toteamukseen, jonka mukaan aina tulee olemaan niitä, jotka ovat lain yläpuolella. Lisäksi filmi on yllättävänkin laadukkaasti tehty, siinä on totuttua paremmat näyttelijät ja juonenkuljetus on varsin sujuvaa.
Kaiken tuon jälkeen tuntuu melkeinpä ikävältä sanoa, ettei sillä oikeastaan ole niin väliä. Se, mihin Stevenin fanit oikeasti kiinnittävät huomiota, on se, että tälläkin kertaa liimaletti pätkii roistoja urakalla. Muutaman kerran Steven turvautuu aseeseen, mutta toki on aina kivempaa, kun mies pääsee tuimalta näyttäen hakkaamaan vastustajansa pahaan kuntoon paljain käsin. Minkäs sille voi, että hymyilyttää, kun joku urpo uhkaa Steveniä veitsellä, ja sitten sattuu. Väkivaltaviihdekin on lopulta vain viihdettä, eikä siitä sen suurempaa haloota tarvitse nostaa.
Jep, Nico kuuluu sensei Seagalin parhaimmistoon. Miehen varsinaisten fanien mukaan kaikki ensimmäiset viisi elokuvaa olivat hyviä, ja loput sontaa. Itse olen nähnyt ensimmäisistä pätkistä kolme, ja useamman myöhempien aikojen räpellyksen. Allekirjoitan väitteen, ja toivon, että karski poninhäntäbuddhisti vielä kerran tekisi alkuaikojensa tyylisen, hyvän ja viihdyttävän yhdeksänkymmentäminuuttisen täynnä one-linereita, actionia ja kivaa kieli poskessa-meininkiä. Sitä odotellessa kannattaa tarkistaa vaikkapa Nico.
