Johnny Barrett (Peter Breck) on omistautunut reportteri. Hän valmentautuu vaikean jutun tutkimiseen ja vaimonsa Cathyn (Constance Towers) protestoivan avun avulla hänet todetaan mieleltään epävakaaksi ja määrätään tohtori Criston (John Matthews) johtamalle osastolle. Johnnyn päämäärä on selvittää osastolla tapahtunut murha ja hyödyntää asian todistaneita potilaita tutkimuksessaan joka on äärimmäisen raskas, mutta menestyksekäs.
Samuel Fuller ohjasi, tuotti ja käsikirjoitti synkeän, ristiriitoja repivän jännärin ja käyttää apunaan Stanley Cortezin komeita kuvia ja menee kursailematta päähenkilönsä pään sisuksiin. Peter Breckin johdolla näyttelijäkaarti riehaantuu yliampuvan hulluihin suorituksiin. Constance Towers hermostuvana vaimona ei ole mitenkään huono suoritus ja John Matthews kaikkien elokuvalääkärien tavoin on rauhallinen ja hyytävä.
Todellisena voimatekijänä ovat Fullerin kirjoittamat, värikkään mielisairaat hermorauniot joihin mahtuu hyväksynnän tarpeensa vuoksi kommunistien leiriin loikannut sotilas Stuart (James Best), Nobel-palkinnon voittanut fyysikko Boden (Gene Evans), nerokas musta opiskelija Trent (Hari Rhodes) ja äänekkäimpänä Pagliacci (Larru Tucker) joka kailottaa aarioita ja osaa myös keinon jonka avulla voi nukahtaa helpommin. Näitä traagisia raunioita katsellessa tulee todellakin miettineeksi kuka on tervejärkinen varsinaisen rikoksen (mitä ei koskaan näytetä) ollessa typerä ja tarpeeton ja motiiveiltaan niljainen ja sankarin annettua kirjaimellisesti kaikkensa päämääränsä eteen.
Yksinkertainen tarina, mutta kirjaimellisesti hullut henkilöhahmot ja nihilistiset käänteet antavat kokonaisuudelle synkeää vivahdetta. Enemmän sisältöä kuin pinnalta näkee, mutta ketään kumartelematon tyyli ei tee katsomiskokemusta helpommaksi.
