Teuvo Puron Noidan kirot on muutaman vuoden sisään peräti kolmas perinteinen kandidaatti puhuttaessa Suomen ensimmäisestä täysiverisestä kauhuelokuvasta. Ilmeisesti Teuvo tuotantotiiminsa kanssa koki perustellusti aiempien kokeilujensa harvinaislaatuisen rapean toimivaksi, joten hyväksi havaittua konseptia sieti vielä laajentaa vähän entisestään. Noidan kirot lieneekin kolmesta se kaikkein tunnetuin sekä helpoiten kenen tahansa saavutettavissa olevin jo viime vuosien digitalisoitumiskehitystä edeltävältäkin ajalta.
Keskeisten tekijöidensä aiemmista genrekokeiluista poiketen käsillä oleva hengentuotos onkin sitten sanalla sanoen yllättävänkin epätasainen ja kahtiajakautunut elämys: Ensimmäinen puolikas elokuvasta on periaatteessa jonkinasteista noidan kirouksesta lappilais-pohjalaisessa pitäjässä sekä nuoren neidon joutumisesta rikoksen uhriksi kertovaa lappilaiskauhuilua. Toinen, perinteiseen melodraamaan painottuva puolikas taas käytännössä unohtaa täysin ensimmäisen ja seuraa nuoren neidon miehen kostoreissua rikollisen piilopaikkaan.
Kovinkaan vahvasta tarinasta ei toisin sanoen voi tässä tapauksessa puhua sen enempää kuin kauhean pelottavasta kauhustakaan. Itse asiassa noitakin muistuttaa ilveilyssään ja rajussa ylimeikatussa kuosissaan lähinnä Rölliä, mikä tuotti itselleni lähinnä hyvät naurut.
Mutta irvailu ja negatiivisuus sikseen. Itse olen jo kypsynyt jonkinlaiseksi Teuvo Puron teosten faniksi eikä Noidan kirot kokonaisuutena varsinaisesti tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. [movie]Anna-Liisa[/movie]n tavoin suomalaisen järvimaiseman ja luonnon kuvaus on jälleen priimaa jälkeä, minkä lisäksi Puro on vielä selvästi imenyt positiivisessa mielessä vaikutteita Mauritz Stillerin elokuvista, erityisesti [movie]Gösta Berlingin taru[/movie]sta ja erityisesti siitä yhdestä järven jäällä nähtävästä vähintäänkin komeasta valjakkokohtauksesta.
Toisin sanoen itse ainakin pidin Noidan kiroista. Omasta mielestäni kyseessä on jälleen laadukas, muttei suinkaan täydellinen kotimainen kinografinen näytelmä, Teuvo Puron osaamisen tuntien harmittavankin poukkoileva mykkä draama. Sen alun noitajutun kokonaan pois jättämällä tästä olisi saanut oikeasti erinomaisen pohjalaisen kostojännärin, mutta jälkiviisaus on jälkiviisautta.
