Ben Affleck ja Matt Damon. Kaksi tyyppiä, joiden nimet saavat monet ihmiset raivon partaalle (tai ainakin Affleckin). He kuitenkin ovat saaneet jotain hyvääkin aikaan, kun käsikirjoittivat yhdessä loistavan Good Will Huntingin. Nyt nuo kaverukset saivat vielä lisää hyvää aikaan, kun tekivät Project Greenlightin. Kyseessä oli HBO:n kanssa yhteistyössä tehty käsikirjoituskilpailu, johon tuli 7000 kässäriä, joista valittiin yksi. Kilpailun voitti Pete Jones käsikirjoituksellaan elokuvaan Stolen Summer. Independent-elokuvan budjetiksi annettiin vain miljoona dollaria ja Miramax toimi levittäjänä. Hyvää jälkeä on saatukin aikaan ja projekti on saanutkin jo jatkoakin, mutta nyt keskitymme tähän pläjäykseen.
Stolen Summer vie meidät vuoden 1976 Chicagoon. Siellä kasvaa 8-vuotias Pete O’Malley (Stein), joka on saanut hyvän katolisen kasvatuksen. Katolisessa koulussa opiskellessa hän on saanut hyvin usein nunnilta viivoittimesta ja heiltä uhkauksia helvettiin joutumisesta. Kesäloma alkaa, ja Pete päättää muuttua pyhimykseksi kesän aikana siten välttäen helvetin. Hän lähtee synagogaan, missä hän aikoo käännyttää juutalaiset kristityiksi. Siellä hän tapaa rabin (Pollak), joka katsoo innoissansa pojan yritksiä. Rabilla on poika Danny (Weinberg), joka sairastaa leukemiaa ja voi jopa kuolla pian. Pete tekee Dannyn kanssa tuttavuutta ja aikoo käännyttää hänet katoliseen uskoon, että Danny pääsisi taivaaseen. Dannyn pitää vain suorittaa kymmenottelu ja saa siten mitalin, jolla pääsee taivaaseen. Peten isä (Quinn) ei ole kovinkaan innoissaan poikansa puuhista ja siitähän se elokuvan tarina alkaa kehittymään.
Tässä oli jotenkin mukava fiilis koko ajan päällä. Leffa vertailee puolueettomasti kahta eri uskontoa samalla myös ottaen itse kantaa asioihin. Molempien “vikoja” näytetään, mutta kumpaakaan ei pilkata. Pääasia on kuitenkin se, että katsojalle annetaan mahdollisuus pohdiskella asiaa. Aihetta kevennetään muutamalla oikeasti hauskalla kohtauksella, mikä on tietenkin hyvä asia.
Stolen Summer sopii minusta kaikenikäisille sohvaperunoille (no, miksei myös tavallisille tallaajillekin). Lapset varmasti viihtyvät leffan parissa poikien seikkailuden ansiosta, mutta aikuiset sen sijaan voivat ajatella leffan esille tuomia asioita. Pelkän uskonnon ympärillä ei koko ajan liikuta, vaan mukana on myös monia muita kiinnostavia sivujuonia. Minusta leffan ehdottomasti parasta antia oli Aidan Quinnin esittämän isän suhde vanhimpaan poikaansa (Thomas), joka haluaisi jatkaa opintojaan Collegessa. Noiden kurvittelujen ja hurvittelujen seassa tunnelma on tietenkin hyvin lämminhenkinen.
Niin kuin monessa muussakin elokuvassa, niin tässäkin näyttelijäpuoli on hyvässä kondiksessa. Tosin leffan pääroolin vetävä Adiel Stein on vähän ärsyttävä, mutta toinen mukana oleva lapsinäyttelijä Mike Weinberg osasi hyvin hommansa. Isähahmoina nähtävät Aidan Quinn ja Kevin Pollak ovat molemmat tapansa mukaan hyviä. Jostain syystä minä pidän Pollakia todella hyvänä näyttelijänä, mutta eipä siitä sitten sen enempää. Peten äidin roolin vetävä Bonnie Hunt ei oikein vakuuttanut, mutta hänen poikaansa esittävä Eddie Kaye Thomas teki päinvastoin. Ei kuitenkaan pidä unohtaa Brian Dennehyn pientä, mutta hyvää roolisuoritusta rentona pappina.
Käsikirjoitus voitti ansaitusti kisan (en tosin tiedä ollenkaan muista osallistujista) ja Pete Jones ohjaa myös hyvin. Tässä vaan on sellainen hyvä fiilis, joka tekee tästä kivan “pikkuleffan”. Ainoana huonona puolena voidaan sanoa asioiden liian nopea käsittely, mikä hieman häiritsi tätä töllöttäjää,mutta ei kuitankaan liikaa. Pääkoppassa syttyi kyllä tämän jälkeen vaikka minkälaista ajatuksen tynkää, eli ihan suositeltavaa tavaraa on kyseessä, varsinkin draaman ystäville.
Kas vaan, saivat Damon ja Affleck Good Will Huntingin lisäksi jotain muutakin hyvää aikaan.
