Martin Scorsese on minulle henkilökohtaisesti ristiriitainen ohjaaja. Ensimmäinen katsomani Scorsese oli Taksikuski, josta pidin kovasti. Tämän jälkeen katsoin Sudenpesästä ensimmäiset puoli tuntia, jonka aivottoman baaritappelun jälkeen tein harvinaisen päätöksen ja jätin elokuvan kesken. Seuraavaksi katsottu Suljettu saari valoi uudestaan uskoani Scorseseen, mutta nyt katsastettuani Kuin raivon härän hän keikkuu jälleen kerran vaarallisesti veitsenterällä. Klassikkostatuksen ja kaiken sen saamien ylistävien arvioiden uhallakin joudun uimaan vastavirtaan ja sanomaan suoraan, että Kuin raivo härkä on tylsä, mielenkiinnoton ja ylipitkä elokuva.
Kaikki varmaankin jo tietävät tarinan, mutta pienempään kuin pähkinänkuoreen ahdettuna elokuvassa seurataan ilmeisesti tosielämän nyrkkeilijä Jake La Mottan elämää, joka koostuu nousuista ja laskuista. Siinä välissä hän pahoinpitelee vaimoaan – ja tietysti kaikkia muitakin. Tämä tekee La Mottasta erittäin vastenmielisen hahmon, joka ei todellakaan auta hälventämään stereotypiaa nyrkkeilijöiden hengenlahjoista.
Elokuva alkaa lupaavasti ja tarjoaa visuaalisesti hienoja nyrkkeilykohtauksia, jotka yksin ovat ainakin yhden tähden arvoisia. Noin 45 minuutin ajan elokuva pysyy mielenkiintoisena, mutta kun La Motta menee uusiin naimisiin, elokuvan alussa vallinnut tunnelma muuttuu täysin ja jäljelle jäävänä aikana joudutaan seuraamaan vain ja ainoastaan kaikkia hakkaavaa kusipäätä, joka on psykologisesti typerän yksiulotteinen. Muut hahmot ovat vain rekvisiittaa La Mottan ympärillä eivätkä tarjoa mitään sellaista, mitä ei olisi jo kymmeniä kertoja nähty.
Robert De Niro on loistava näyttelijä, mutta Kuin raivossa härässä hänen kykynsä hukkuvat täydellisesti väkivaltaisen machoilijan pilviä hipovan egon alle. Kuin raivo härkä kaatuu valitettavan huonoon ja ennalta-arvattavaan käsikirjoitukseensa. Koko elokuvan 20 minuuttia kestävä “epilogi” on täysin tarpeeton ja pitkittää sitä sietämättömästi.
Kaikesta kirjoittamastani kritiikistä huolimatta ei Kuin raivo härkä ole mikään erityisen huono elokuva. Tarina kulkee letkeästi eteenpäin ja haparoivaa tunnelmaa kohottavat satunnaiset hienot nyrkkeilykohtaukset. Elokuvan katsoo kerran pahemmin uuvahtamatta, mutta ellei liene mikään erityinen Scorsese- tai nyrkkeilyfani, se jäänee hyllyyn pölyttymään. Niin minulla ainakin kävi.
