Hildy Johnson(Jack Lemmon) on lehtimies henkeen ja vereen, mutta kaikki tämä saa luvan jäädä taakse, kun eteen ilmestyy, mikäpä muukaan kuin nainen. Morsmaikku saa kaiken lisäksi Hildyn muuttamaan pois Chicagosta, missä gangsterit pitelevät ohjaksia, tylsään Philadelphiaan mainosmieheksi. Luonnollisesti päätoimittaja Walter Burns(Walter Matthau) kettuuntuu tästä ankarasti varsinkin kun kommunistiagitaattorin hirttäjäiset ovat seuraavana päivänä ja parasta miestä tarvittaisiin kirjoittamaan repäisevä juttu. Hildyn lähtö täytyy estää millä hinnalla tahansa!
Billy Wilderin viimeisiksi ohjaustöiksi lukeutuva Etusivu Uusiks’ tarjoaa samaa rehellisestä, navan molemmin puolin liikkuvaa screwball – huumoria, mitä Wilder on ohjannut jo Marilynin ajoista lähtien. Monta rautaa on tulessa aina viimeisille sekunneille saakka eikä katsojaa päästetä kyllästymään missään vaiheessa. Loistavan karikatyyrimaiset pikkuroolit ovat jälleen kaikki kaikessa kokonaisuuden kannalta. Mutta vaikka kyseessä olisikin näin loistava yksilö niin 30 vuoden aikana huumori menettää osan voimastaan. En tietenkään tarkoita etteikö se viihdyttäisi, mutta ihmiset jotka etsivät puolentoista tunnin pituista, hysteeristä naurupaukkua voivat lopettaa lukemisen juuri tähän pisteeseen.
Mutta, ei se tarkoita etteikö Etusivu Uusiks’ olisi yksi helvetin mahtava palanen komediaa juuri sellaisena kuin Hollywood vielä sitä osasi aikoinaan tehdä. Jos etsii puolentoista tunnin pituista kestohymyä kasvoille niin tässä on pätkä siihen. Wilderin leffoista nyt ei vain osaa ainakaan allekirjoittanut olla pitämättä. Kesäleski, Piukat Paikat ja Irma la Douce – Pikku pariisitar pelehtivät kaikki aikoinaan hyvän maun ja säädyllisyyden rajoilla Hollywood – tasolla ja niin tämäkin perversseine psykiatreineen. Wilder vain tiesi mikä nauratti ihmisiä ja se oli täysi kaaos, mutta kun sitä katsoo hieman kauempaa niin siitä saa yhtenäisen ja toimivan kokonaisuuden.
Mutta ei olisi Etusivu Uusiks’ yhtikäs mitään ilman Wilderin luottonäyttelijää Jack Lemmonia tai tämä partneria Walter Matthauta. Lemmon vetää jälleen kilttiä roolia suht. helposti manipuloitavana sanaseppona ja Matthau ilkeämpää, mutta silti rakastettavana manipuloijana. Miten tällainen parivaljakko voisi epäonnistua? Sivurooleista jää varsin hyvin mieleen Martin Gabelin psykiatri, joka esittää taatusti oudoimmat, Oidipus-kompleksipainotteisimmat kysymykset rikospsykologian historiassa ja kirjoittaja ainakin repesi niille täydellisesti.
Mutta(Huomasitko, jo kolmas;)) Etusivu Uusiks’ ei ole tietenkään pelkkää aivotonta pelleilyä vaan Wilder irvailee vielä nykyisinkin ajankohtaisilla asioilla kuten lehdistön etiikalla ja kuolemantuomiolla politiikan pelikentällä. Poliitikot yleensäkin saavat aikamoista kyytiä leffan aikana ja periaatteet myydään kerta toisensa jälkeen. Aivan mahtavaa! Nokkelasanainen, joskin hieman vanhentunut ruuvipalloilu iskee jälleen.
