Seth Rogen osaa olla todella ärsyttävä ja Judd Apatowin jämävitsit tuottavat katsojalle liian usein harmaita hiuksia. Näin on näreet vaikkapa 40 v. ja neitsyt –rainan perusteella. Onneksi on olemassa elokuva nimeltä Superbad, joka muistuttaa, että Apatow osaa ainakin tuottaa hyviä elokuvia ja Rogen olla myös muuta kuin vain pelkkiin alapäävitseihin nojaava, tukevahko karvaturpa*.
Superbad, joka on siis Rogenin sekä Evan Goldbergin yhteinen elokuvakäsikirjoitusdebyytti, ei toki kurkota kauas koomikkoparin omimmalta alueelta. Elokuvan sankaripari on loogisesti nimetty Sethiksi ja Evaniksi, eivätkä yhtäläisyydet siihen jää. Joka tapauksessa tämän vahvasti nörttiasennetta omaavan duon (ok, apuna on myös yhtälailla hauska Fogell) missiona on genrelle uskollisesti metsästää itselleen misut bileistä ennen kuin ajan julma koura heidät erottaa ja potkii eri puolille maata.
Ok, myönnettävähän se taas on, että nörttien kissajahti ja alkoholihuuruiset pippalot eivät edusta mitään uutta. Uutta edustaa sen sijaan se ra(i)kkaus, jolla aiheeseen syöksytään. Goldbergin minäkuva Evan on Michael Ceran habituksen myötä kuin teinikomedian Hall of Famesta – ja tämä todettakoon puhtaasti positiivisena ansiona, vaikka termiä ivaavastikin voisi helposti käyttää. Vastaavasti Sethiä minäkuvaa esittää IRL-Sethin bestis Jonah Hill. Koomisen kihelmöivän kasvutarinan täydentävät jo mainittu Fogell aka McLovin sekä ikuisiksi penskoiksi osoittautuva hulvaton poliisiduo Slater (Hader) & Michaels (kukapa muukaan ellei Rogen itse).
Vaikka Superbad on kokonaisuutena melko järjetön yhdistelmä komedialle ominaista paasaavaa opetusta todellisesta kaveruudesta, ensikännien ihmettelyä ja sen kauniimman sukupuolen ihmeellisyyden ylistystä poikamaisiin latteuksiin piilotettuna, silti paketti toimii ja vitsejä riittää. Homma on vähän kuin katsoisi ylitäyteen ahdetun lava-auton menoa odotellen, että milloin koko lasti tulee ryminällä alas, mutta onnettomuutta ei tapahdu ja lopulta koko prosessi on nautittavaa seurattavaa.
Rogen siis turvaa jälleen kyllä ronskiuteen (minkäs ihminen itselleen mahtaa ja toisaalta päähenkilöiden maksimoitu nörttiys niitä seurakseen suorastaan huutaa!), mutta tuo siihen rinnalle vaadittavan kepeyden. Häiskä on selkeästi myös ottanut opikseen ja kiertää (ne Apatow-yhteistöissään koetut?) sudenkuopat kohtuutarkasti. Siksipä käkkäräpäisen sanailijan ja tämän langanlaihan kamun viinanostoreissulla koristellusta naisseikkailusta on vaikea olla pitämättä.
* Korostettakoon, että pointti on sanoilla ”myös muuta kuin”, sillä leffan f-sanaa sarjatulella sylkevä Teini-Seth on jokseenkin…no niin no… alapäävitseihin nojaava, tukevahko poju, joka vielä odottaa niitä karvaturpaisia vuosiaan.
