American Reunion (American Pie: Luokkakokous) on huippusuosioon nousseen American Pie -sarjan päätösosa. Vuonna 1999 ilmestynyt ensimmäinen American Pie nosti sen nuoret näyttelijät yleisön tietoisuuteen ja osa heistä on onnistunut pärjäämään näyttelijöinä American Pie -elokuvien jälkeenkin. Toisten kohdalla American Pie -leima on edelleenkin melko vahva. Se ei ole sinänsä ihme, sillä kolme ensimmäistä American Pie -elokuvaa olivat 2000-luvun alun nuorille sen verran merkittäviä elokuvia. American Pie: The Wedding ilmestyi vuonna 2003, joten aikaa on kulunut edellisestä osasta. Toki tässä välissä on tullut peräti neljä American Pie -nimellä ratsastavaa suoraan dvd:lle julkaistua tekelettä, mutta mielestäni näillä elokuvilla ei ole periaatteessa mitään tekemistä ”virallisen” sarjan kanssa. Toki yhteistä on Eugene Levy, joka esiintyy myös näissä spin-offeissa, mutta muuten nämä tekeleet lähinnä tahraavat American Pie -sarjan mainetta.
American Reunion palauttaa vanhat kasvot takaisin valkokankaalle. Vuoden ’99 vuosikerta kokoontuu luokkakokoukseen, ja koko vanha porukka on jälleen kasassa. Jim (Jason Biggs) ja Michelle (Alyson Hannigan) ovat edelleen naimisissa ja saapuvat Jimin isän (Eugene Levy) luokse. Kevin Myers (Thomas Ian Nicholas) on myös naimisissa, mutta saapuu paikalle yksin. Oz Ostreicher (Chris Klein) on menestynyt tv-kasvo, joka saapuu paikalle tyttöystävänsä Mian kanssa. Miaa näyttelee kuvankaunis Katrina Bowden, joka on tuttu sarjasta 30 Rock. Seann William Scottin näyttelemä (Scottin muita näyttelijätöitä nähneet voivat toki kyseenalaistaa miehen näyttelemisen, sillä Scott tuntuu tekevän jokaisessa elokuvassa samanlaisen roolin) Stifler on jälleen mukana – ja jälleen oma itsensä. Myös Eddie Kaye Thomas tekee paluun rooliinsa Paul ”Stifler’s Mom” Finchina. Tara Reid on päässyt yli henkilökohtaisista ongelmistaan ja palaa jälleen kauniina Vickyn rooliin.
Ennakko-odotukset American Reunionia kohtaan ovat ristiriitaiset. Alkuperäisissä elokuvissa pääosissa olivat lähinnä seksi, seksuaalisuus ja alapäähuumori. Nyt tilanne on kuitenkin se, että hahmot ovat aikuisia ja jokainen heistä on hieman eri elämäntilanteessa. Onko Reunion siis oikeasti vakavasti otettava elokuva, vai alentuvatko hahmot lapselliseen alapäähuumoriin ja alkuperäisten elokuvien meininkiin? Totuus on se, että alapäähuumoriakin elokuvasta löytyy, mutta tämä elokuva tarjoaa myös hieman enemmän vakavuutta lähinnä ihmissuhdedraamojen tavulla.
American Pie: Reunion on todellinen nostalgiapaukku. Se nojaa melko paljon sarjan ensimmäisiin elokuviin, ja on varmaa, että Reunion ei tarjoa kovinkaan paljoa, jos alkuperäisiä elokuvia ei ole katsonut. Useissa eri kohtauksissa tuodaan esille tapahtumia aikaisemmista elokuvista ja ne tarjoavat mukavasti nostalgiaa ja muutamat naurut. Jimin videohitti ja piirakkaepisodi tulevat esille, ja aikaisemmat osat nähneelle katsojalle nousee vähintään pieni hymy huulille.
Elokuva tarjoaa myös huumoria, joka on tietenkin hyvä asia, sillä American Piet ovat aikaisemminkin nojanneet huumoriin. Jälleen suurimmasta osasta nauruja vastaa Stifler, joka on edelleen lähes samanlainen kuin aikaisemmissakin elokuvissa – huolimatta siitä, että ikää on kertynyt hieman lisää. Miehen ajatuksissa ovat edelleen lähinnä seksi, viina ja yleinen sekoilu. Jim toilailee jälleen tuttuun tapaansa, vaikka nyt vältytäänkin piirakkaepisodien kaltaisilta farsseilta. Kevin ja Finch jäävät melko pieniin rooleihin huumorin osalta, mutta ovat kuitenkin tärkeä osa kokonaisuutta. Tanssii tähtien kanssa -kisassakin esiintynyt Chris ”Oz” Ostreicher tarjoaa muutamat hyvät hetket, mutta Stiflerin tasolle ei yllä yksikään muu porukan hahmoista.
Näyttelijäsuoritukset ovat varsin hyviä, vaikkakaan mitään yksittäistä huippusuoritusta ei esiin nouse. Jason Biggs tekee perusvarman suorituksen ”omana itsenään” – sen verran vahva Jim-leima miehen otsassa on edelleenkin. Thomas Ian Nicholas, Chris Klein ja Eddie Kaye Thomas tekevät perusvarmat suoritukset, mutta eivät sinänsä tarjoa mitään huikeata. Toisaalta heidän ei tarvitsekaan, sillä elokuva ei kuitenkaan nojaa yhteen näyttelijään. Seann William Scottin suorituksesta on vaikea sanoa mitään, sillä ensin on päätettävä se, näytteleekö mies, vai onko hän vain oma itsensä. Scott on kuitenkin kuin luotu Stiflerin rooliin ja suoriutuu tehtävästä jälleen kunniakkaasti. Alyson Hannigan on näyttelijäkaartin ainoa jäsen, joka ansaitsee kritiikkiä. Naisen maneerit ovat jo häiritsevän toistuvia (suun liikkeet ja vääntelyt, silmien liikkeet), sillä samat maneerit ovat toistuneet myös esimerkiksi sarjassa How I Met Your Mother. Toki monella näyttelijällä on omat maneerinsa, mutta Hanniganin tapauksessa niiden rajoittaminen olisi varsin kannattava teko.
Tara Reid, Mena Suvari, Katrina Bowden ja Dania Ramirez tarjoavat naiskauneutta, jota on muutenkin tarjolla sopivasti, kun tarina vie porukan nuorison bileisiin. Eugene Levy, John Cho ja Vik Sahay (Chuckin Lester) tekevät hyvät päänäyttelijöitä tukevat roolit. Ja onpa mukana myös Neil Patrick Harris pienessä cameo-roolissa.
American Pie: Reunion on hyvä elokuva. Siinä on tarpeeksi hyvän maun rajoissa pysyvää huumoria, joka viihdyttää ja naurattaa. Toisaalta siinä käsitellään myös hieman vakavampia asioita, mutta elokuva ei kuitenkaan missään vaiheessa ole liian vakava. Ennen kaikkea Reunion on todellinen nostalgiapläjäys, joka vie katsojan takaisin 2000-luvun alkupuolelle. Se saa katsojan miettimään hetkiä alkuperäisten American Pie -elokuvien parissa. Useasti elokuvia katsoessa jää miettimään, mitä hahmoille tapahtuu tulevaisuudessa, ja Reunion vastaa siihen hienosti. Se tuo tutun porukan takaisin valkokankaalle tarjoten katsauksen valmistumisen jälkeiseen elämään. American Pie: Reunion kannattaa katsoa ihan vain sen nostalgisuuden takia, mutta myös siksi, että se on hyvä elokuva. Kun alkuperäiset elokuvat on katsottu, tarjoaa Reunion hienon elokuvakokemuksen, joka lopulta positiivinen yllätys.
