Vaikka Kevin Smith on aina tehnyt upeita elokuvia, niin ei saa koskaan unohtaa, mistä kaikki alkoi. Herran elokuvaura on pitänyt sisällään loistavan tutkielman rakkaudesta (Amyn jäljillä) sekä varsin henkilökohtaisen uskontutkielman Dogman. Hän on myös tehnyt onnistuneita kasvukertomuksia ja romanttisia komedioita sekä räävittömiä elokuvia lähes pelkästä hengailusta. Silti hepun leffoista on aina paistanut läpi suuri rakkaus elokuvan tekemistä kohtaan sekä välittäminen filmin hahmoista, ymmärrys elämän kummallisuuksia kohtaan. Hepun kyvyistä kertoo jo paljon se, että Smithin luoma pössyttelyyn keskittyvä parivaljakko Jay & Silent Bob on jo käsite populaarikulttuurissa. Vaikka Zack ja Miri puuhaa pornoo sekä joku Dogma ovat varmasti pistäneet monet nykyteinit hekottelemaan kippurassa, niin ohjaajamaestron ehdottomasti paras, lämpimin, hauskin, toimivin, tuorein, kekseliäin, ytimekkäin ja omannäköisin pläjäys on esikoispitkä Clerks -tiskirotat, joka puhui häpeilemättömän suoraan x-sukupolven omalla kielellä kuitenkin niin, että kaikki katsojat saavat jotain iloa irti.
Clerksin voi katsoa nuori elokuvaharrastaja, joka ei vielä ole törmännyt taidokkaasti tehtyihin komedioihin. Ensimmäisellä katsomiskerrallani noin 14-vuotiaana Clerks aiheutti todella kovan huutonaurukohtauksen. Vähän vanhempi noin pari- tai kolmekymppinen katsoja voi samaistua elämäntilanteeseen, kun elämä ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan vanhoille nurkille on jääty pyörimään ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat ihan hakusessa, eivätkä ne rehellisesti sanottuna oikein kiinnostakaan. Terävä dialogi pitää sisällään kaikkien härskiyksien ja populaarikulttuuriviittauksien kätköissä pinnallisia mutta osuvia kommentteja tämän vetelehtijäsukupolven elämäntyylistä, ihmissuhdesotkuista sekä huomisen tuulista. Kriittisemmin elokuvia katsova vanhempi töllöttelijä nauttii varmasti aidonoloisesta ja keskivertoa fiksummin sekä oivaltavammin toteutetusta halpiselokuvasta. Mieskatsojat voivat samaistua elokuvan esittämiin säälittäviin luusereihin sekä heidän kommenteihinsa naissuhteista. Naiskatsojat voivat nauraa heille ja sääliä noita miehiä kestäviä naisia. Spekulointia voisi jatkaa pidemmällekin, mutta eiköhän pointti tullut jo selväksi. Jos pienehkö alapäähuumori ja ronski kielenkäyttö eivät pahemmin säikäytä, niin Clerksiä voi melkeinpä suositella kaikille.
Pääasiassa öisin mustavalkokameralla kuvattu elokuva toteutettiin naurettavan pienellä budjetilla. Smith on kuitenkin sen verran loistava käsikirjoittaja, että hieno käsis paikkaa monia teknisiä puutteita. Tai käsis ja käsis. Leffa ei painotu juoneen, vaan tunnelmaan, vitsikkääseen puheensorinaan sekä tietenkin niihin mainioihin hahmoihin. Smithin tapa tehdä elokuvaa ja kuvata näiden elämäntapaluusereiden elämää sai aikoinaan irti jotain todella olennaista nuorten aikuisten elämästä, eikä sen teho tai tuoreus ole vielä viidentoista vuodenkaan jälkeen minnekään haihtuneet. Smithillä on selvästi visuaalista silmää, mikä on ollut apuna peittelemään kengännauhabudjetin pienuutta, sekä loistava komiikan ajoittamisen taju.
Clerks vie katsojansa kotoiseen pieneen lähikauppaan, jossa työskentelee vapaapäivänään Dante -niminen jässikkä. Randal työskentelee viereisessä videovuokraamossa, mutta viettää paljon enemmän aikaansa kaupan puolella jauhaen paskaa kaverinsa Danten kanssa. Dante on ihan fiksunoloinen ja hyväkäytöksinen kaveri, joka on kumminkin jostain syystä jäänyt jumiin vanhoihin kuvioihin märehtimään vanhoja sekä nykyisiä naissuhteitaan. Randal on jo menetetty tapaus, mutta hän tiedostaa sen onneksi itsekin. Hän on nuori, joka elää jokaisen päivänsä täysillä. Hänelle riittää, että saa viettää aikaa kavereidensa kanssa, katsella pornoa ja jutella Star Warsista sekä kaikesta muusta elämää tärkeämmistä asioista. Elokuva sisältää hauskoja sketsimäisiä kohtauksia, Jay & Silent Bob -parivaljakon ensiesiintymisen, paljon puhetta sekä tietenkin rentoa meininkiä.
Nuhjuisessa kaupassa ja roskaisessa videovuokraamossa leijailee aitouden henki. Jätkien puheet ovat ronskeja ja hauskoja, mutta elokuvan tapaan rehellisiä. Kaverit huomaavat päivän aikana, että muut kaverit menevät eteenpäin kuvioissaan heidän itse juuttuessaan yhä enemmän vanhoihin tottumuksiinsa. Dantea huolestuttaa entisen tyttöystävänsä uudet hääsuunnitelmat uuden miehen kanssa, kun Randal yrittää takoa parhaan frendinsä kalloon vähän järkeä. Randalilla ei ole kunnioitusta mitään tai ketään kohtaan, mikä tuottaa Dantelle paljon päänvaivaa.
Leffan huumori on välillä jopa absurdia, mutta sketsimäisen rakenteen parhaimpien vitsien tehopisteinä toimivat uskomattomuuden yllätyksellisyys. Smith kertoo totuuden velehtimisen iloista, suruista, tylsyyksistä ja peloista, mutta sydämellisen hauskasti. Pieni amatöörimäisyys houkuttelee mukaansa pienen totuttelun jälkeen ja toimii vain hienona tunnelmanluojana kokonaisuuden hyväksi. Taideteos tuo samalla hyvän mielen jätettyään aimo annoksen pohdittavanarvoisia kysymyksiä pääkoppaan. Jos alkaa olla siinä iässä, että leffan elämäntilanne voi alkaa näyttää mahdolliselta, niin alkaa katsella ympärilleen ja miettimään onko tässä touhussa mitään järkeä. Tai toisaalta voi ajatella Danten ja Randalin seikkailuija maailman cooleimpina juttuina.
