Uhrilampaat (The Silence of the Lambs) ei ole pelkästään elokuva, vaan se taidemuotonsa mestariteos, sisältäen kaiken mistä katsoja voi vain unelmoida valitessaan leffaa Prisman alekorista sateisena arki-iltana. Vaikka katsoja näkee leffan henkilöt vain pintapuolisesti, päästää loistavasti kirjoitetut hahmot, ohjaajan nappisuoritus ja sanattomaksi jättävät pääroolisuoritukset katsojan yllättävän syvälle itse tarinaan.
Sarjamurhaaja Buffalo Bill (Ted Levine) riehuu vapaana. Erikoista hänessä on hänen tapansa nylkeä uhreilta iho pois ja hylätä heidät eri jokiin. Poliisi ei saa Billistä mitään otetta, mutta FBI-osaston pomo Crawford (Scott Glen) epäilee elinkautista istuvan ihmissyöjä tohtori Hannibal Lecterin (Anthony Hopkins) tietävän jotain. Ongelmana on vain se, ettei Lecter anna kenen tahansa haastatella itseään. Crawford lähettää opiskelija Starlingin (Jodie Foster) kokeilemaan onneaan Lecterin kanssa ja kaksikolla näyttää juttu luistavan…
The Silence of the Lambs perustuu Thomas Harrisin samannimiseen romaaniin, josta myöhemmin kuoriutui yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimmista elokuvista. On niin vaikea sanoin kuvailla, miten lähelle ja kuinka syvälle katsoja pääsee tarinaan Fosterin ja Hopkinsin loistavien roolivetojen ja Demmen ohjauksen avulla. Jodie Foster vetää elämänsä roolisuorituksen FBI agenttikoulutusta läpikäyvänä opiskelijana, joka pääsee tutustumaan älykkään sarjamurhaajan kiehtovaan mieleen. Itse asiassa kaikkien sarjamurhaajajuttujen siivellä Uhrilampaat on tarina nuoresta naisesta, joka joutuu taistelemaan miesten maailmassa saavuttaakseen asemansa kunniallisena agenttina ja välttääkseen miespuolisilta kollegoilta tulevat vähättelyt. Demme onkin kuvannut upeasti tämän asetelman, mm. alussa kun Starling on menossa tapaamaan Crawfordia ja astelee hissiin, jossa on joukko häntä kaksi päätä pidempiä miehiä. Foster onnistuu välittämään syvimmätkin tuntemuksensa sohvan pohjalle saakka, aina pelon, ahdistuksen ja vihan tunteesta onnistumisen ja oivaltamisen hetkiin. Ihmislihan makuun päässyttä huippuälykästä psykopaattimurhaajaa näyttelevä Hopkins vetää myös elämänsä roolisuorituksen. Vakaa rauhallisuus ja psykoottisuus paistaa hänen ilmeistään, samalla kun Demme tallentaa kaiken tuon kameralle lähikuvauksin, jossa Hannibal katsoo suoraan kameraan ja synkkien sellikohtausten avulla. Kukaan ei voisi vetää Hannibalin roolia yhtä aidosti ja tunteikkaasti kuin Hopkins.
Agentti Starlingin ja tohtori Lecterin välille syntyy lähes käsin kosketeltava sideverkko, jota katsoja voi vain ihailla. Kaksikko kohtaa leffassa vain muutaman hassun kerran, mutta noista kohtauksista syntyy jotain niin suurta, että vielä satojenkin vuosien jälkeen ne tullaan muistamaan. Ted Levine onnistuu myös upeasti Buffalo Billin roolissa. Mies on täysin hullu, mutta tarkemmin katsasteltuna hyvin määrätietoinen ja pelottavalla tavalla kohtelias. Mielenvikaisuuden Levine onnistuu joka tapauksessa tuomaan esiin taiteellisella tavalla.
On hienoa nähdä, että elokuvia pystytään viemään läpi ilman yhtäkään tissinvilautusta tai seksikohtausta. Uhrilampaat onkin kaikesta raakuudestaan huolimatta erittäin tyylikäs ja loppuun asti herrasmiesasenteella vedetty leffa. Em. asiasta iso plussa.
Kaikkien tulisi tämä jossain vaiheessa elämää katsoa. Pala elokuvahistoriaa.
