Jos tämä olisi naistenlehden artikkeli, pitäisi minun nyt ehkä väittää, että ohjaaja Baz Luhrmann on seestynyt. Mutta naistenlehtihän tämä ei ole, eikä Luhrmannin seestymisestä ole muita nk. todisteita kuin hänen kabaree-henkisen Moulin Rouge!:nsa (2001) jälkeinen suurtuotantonsa Australia. Vuodet ovat vierineet, Luhrmannin versiota Aleksanteri Suuren elämästä odotettiin, vaan sitä ei tullut. Sen sijaan tuli elokuvallinen oodi ohjaajan rakkaalle kotimaalle. Se ei leisku kuin cancan-tanssijan puku, eikä viuhu vallattomasti kuin tukku hyvämuotoisia sääripareja. Australiassa hiekka pölisee ja taivas kaartuu sinisenä sen ihmisten ylle. Raina on suuri ja satumaisen romanttinen kuin Tuulen viemää.
Eeppinen Australia on pituuteensa ja tuotantonsa massiivisuuteen nähden hilpeä kokemus. Leffan keventävänä tekijänä toimii sen reipasluontoinen kertoja, aboriginaalilapsi Nullah (Brandon Walters). Pojan vahva aksentti ja aboriginaalikulttuurin suodattama näkemys tekevät hänen kertomuksestaan mukavalla tavalla erilaisen. Nullahille elämä on jännittävää seikkailua, eikä – kiitos Luhrmannin ja hänen käsikirjoittajakumppaniensa – pojan kokemus kuitenkaan rajoitu siihen. Kuten Aarresaaren kaltaisissa viihdyttävissä nuortenkirjoissa, myös Australiassa poikajukurin elämässä on tilanteita, jotka vetävät totisiksi ja kasvattavat.
Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, joten luvassa on pommituksia, riistoa ja tuhoa. Sitä saavat tuta Nullahin lisäksi lady Sarah Ashley (Kidman), joka lentää Australiaan keskelle karjatilallisten omaa veristä kiistaa, sekä tappelupukari Drover (Jackman), jonka lihaksikkaiden käsivarsien apua lady tarvitsee. Nämä kaksi henkilöä kietoutuvat Nullahin tarinaan kuin puikot kutimeen. Unohtaa ei sovi myöskään Nullahin isoisää, aboriginaali King Georgea (David Gulpilil), joka ei puhu sanaakaan englantia, mutta joka on Nullahille yhtä merkittävä kuin Gandalf Frodolle.
Tekijöille on nostettava peukkua siitä, miten hienosti Australian alkuperäisväestöä on elokuvassa kuvattu. Toisaalta samalla voi heristää sormea sen vuoksi, että aboriginaalien elämä näyttäytyy Nullahin tarinassa onnellisempana kuin se tosiasiassa on ollut. Luhrmannin tapa karrikoida ja värittää tilanteita ja joitakin henkilöhahmojaan toistuu tässäkin leffassa. Katsoja on Australian kohdalla kuin sirkuksen yleisöä; hänelle näytetään ihmeellisiä, hurjia ja ihania asioita, mutta ei muuta. Siitä huolimatta katsojasta tuntuu, kuten sirkuksessakin, että hänelle on haluttu tarjota kaikkein parasta ja oikein kultalautaselta.
Australia on pitkä, mutta monine käänteineen ja kiinnostavine henkilöhahmoineen silti viihdyttävä elämys. Se sekoittaa fantastisen epätodellisia asioita ja julmia tosiseikkoja, kärsien näin ollen samanlaisista ongelmista kuin klassikoksi kasvanut Tuulen viemää. Omakohtainen kokemukseni leffasta on, että se on ohjaajansa näköinen kunnianosoitus hänen kotimaalleen. Se on leffa, jossa on isoja staroja, mutta jossa esimerkiksi maailman seksikkäin miesnäyttelijä on yhtä tärkeässä roolissa kuin tuo maa väestöineen, josta leffa kertoo.
