Billy Madison on ensimmäinen Adam Sandlerin varsinainen Sandler-elokuva. Siinä vaiheessa Sandler tunnettiin paremmin SNL-koomikkona, joten elokuvasta tehtiinkin enemmän SNL-koomikon filmi, jossa nähdään myös sivuosissa muita SNL-koomikoita omassa elementissään. Toisaalta elokuva myös näyttää hyvin, mistä Sandlerin elokuvaura sai alkunsa ja “toimiva” kaava hänen filmeilleen keksittiin. Leffan nimihahmo Billy Madison on se sama tomppeli ääliö, jota Santleri sai myös lukuisia kertoja myöhemmissä elokuvissaan esittää. Ensimmäisessä elokuvassaan komiikka on kuitenkin paljon karkeampaa, alkeellisempaa ja ihailtavampaa. Hahmot eivät ole niin kiiltäväpintaisia eikä huumori ole täysin loppuun asti hiottua, vaan kokonaisuudesta paistaa tekemisen into ja aito hauskan pitäminen.
Sandler ei ole vielä tänäkään päivänä mikään hyvä koomikko tai edes kohtalainen näyttelijä, mutta jotain iskua hänen ääliökomiikastaan kuitenkin löytyy. Ainakin uransa alussa hän on tämän leffan perusteella tiedostanut omat heikkoutensa ja keskittynyt omaan osaamiseensa. Koska hän ei osaa olla mikään hieno näyttelijä tai edes nerokkaiden vitsien laukoja, niinpä hän möykkää ja sössöttää ääliömäisesti läpi elokuvan typeriä älyttömyyksiään. Hän on kirjoittanut elokuvan yhdessä käsikirjoittajakumppaninsa Tim Herlihyn kanssa ja kaverusten yhteistyö on jatkunut näihin päiviin saakka. Mitään loistavia kynäniekkoja he eivät ole, mutta osaavat kuitenkin työstää suhteellisen toimivaa idioottikomediaa.
Juoni on taas sellaista yhdentekevää huttua, mitä tällaiselta elokuvalta voi odottaakin. Hauskuuttaminen on pääasia, ei tarinan koukerot ja syvimmät sopukat. Sandlerin ruumiillistama Billy Madison on ääliö, joka on elänyt koko ikänsä suuressa kartanossa isänsä rahojen turvin. Päivänsä hän kuluttaa alkoholipitoisia juomia lipittäen hölmöjen kavereidensa kanssa istuen ison uima-altaan äärellä. Noin kolmekymppinen Billy ei ole saanut itseään niskasta kiinni, mutta ei sen väliä, koska hän pystyy elämään näin. Rooliinsa sopiva Darren McGavin (legendaarinen Kolchak ja Millennium-sarjan Frank Blackin isä) esittää Billyn rikasta ja tiukkaa mutta kuitenkin ymmärtäväistä isukkia, joka kaikesta huolimatta rakastaa ainoata poikaansa. Isä haluaisi antaa menestyvän yrityksensä poikansa haltuun eläkkeelle lähtiessään, mutta mielikuvituspingviiniä jahtaava poju ei välttämättä siihen kykene. Billy kuitenkin lupaa ryhdistäytyä ja suorittaa koko koulutuksensa lyhyessä ajassa (luokka kahdessa viikossa -vauhdilla), muuten yritys menee niljakkaalle nousukkaalle, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tietenkin mukana on myös älyttömän hyvännäköinen tyttö, jonka Billy haluaisi saada omaan kainaloonsa.
Noh, niin kuin sanoin, juoni ei ole pääosassa vaan hauskuuttaminen. Kunnon hörähdystä ei tämä katsoja ainakaan saanut aikaan, mutta viihtyi kuitenkin teoksen parissa lähes koko keston ajan. Sandler meuhkaa älyttömällä innolla saaden katsojan epäilemään, että onko kyseinen koomikko vähän vajaa itsekin. Huumori ei ole nerokasta, vaan niin typerää, että oikealla asennoitumisella on kyseessä varsin viihdyttävä leffatuokio. Sivuosissa nähdään sen verran viihdyttäviä naamoja, että ne korvaavat hyvät oivallukset. Chris Farley möykkää sivuosassa turhautuneena bussikuskina, Norm MacDonald laukoo huonoja vitsejä aneemiseen tapaansa ja Steve Buscemi esittää taas yhtä sympaattisen säälittävää luuseria. Buscemin rooli on pieni, mutta äijän tapaan muistettava. Eipä tämä sellainen elokuva ole, missä näyttelijöiden pitäisi loistaa, vaan hauskan pitäminen on pääasia.
Billy Madison on Sandlerin tapaa räävittömästä huumorista huolimatta kuitenkin suhteellisen kilttiä meininkiä ja kaikki on lopulta niin älyttömän onnellisen hyvin. Kuitenkaan sitä samaa lämpöä ja ystävyyden ilmapiiriä ei saavuteta kuin myöhemmissä ja parhaimmissa Sandler-komedioissa, joten jätkän parhaimpiin tämä ei nouse. Kiva filmi. Nautitaan hyvässä porukassa hyvän juoman seurassa tai seuraavana aamuna pienessä pääkivussa. Vaivatonta viihdettä siis eikä yhtään mitään muuta. Kerran katsotaan, sitten unohdetaan ja parempien leffojen pariin.
